2.10.2019
Vantaan kaupunki, Henkilöstökeskus, Vantaa

Nollatoleranssi uhkailulle ja väkivallalle - #ollaanihmisiksi -kampanja

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Asiakaspalvelutyötä tekevät kohtaavat työssään nimittelyä, seksuaalista vihjailua, fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa. Uhka- ja väkivaltatilanteet ovat kasvaneet Vantaalla huolestuttavasti muiden kuntien trendiä mukaillen. Kunta10-tutkimuksen mukaan 49% kaikista kaupungin työntekijöistä koki uhka- tai väkivaltatilanteen vuonna 2018. Joillakin ammattialoilla uhka- tai väkivaltatilanteita koetaan vieläkin enemmän.

Päätimme Vantaalla puuttua asiaan näkyvästi. Kaupungin johtoryhmä linjasi maaliskuussa 2019, että työturvallisuutta on kehitettävä ja vietävä huomio uhka- ja väkivaltatilanteisiin. Vantaalla on nollatoleranssi kaikkea uhkailua ja väkivaltaa kohtaan. Haluamme varmistaa, että kaikilla on hyvä ja turvallinen työympäristö.

Lähdimme kehittämään turvallisuuskampanjaamme, tavoitteena tehdä Vantaasta Suomen turvallisin kunta tehdä töitä. Kampanjamme sai nimekseen #ollaanihmisiksi. Se on nimikaima Kaupan liiton ja kumppaneiden samanteemaiselle kampanjalle vuodelta 2017, ja sovimme yhteistyöstä tärkeän asian edistämiseksi.

Vantaan #ollaanihmisiksi -kampanjalla on kaksi ulottuvuutta. Sisäisesti haluamme kehittää turvallisuuskulttuuriamme ja varmistaa, että jokaisella työpaikalla on tehty toimenpiteet työturvallisuusriskien tunnistamiseksi ja työturvallisuuden kehittämiseksi.

Ulkoisesti haluamme herätellä kaikkia asiakkaita asettumaan asiakaspalvelijoiden asemaan ja kohtelemaan kanssaihmisiä arvostavasti. Kampanjan tavoitteena on lisätä positiivista kierrettä, joka syntyy työntekijöiden hyvinvoinnista sekä asiakkaiden saamasta hyvästä palvelusta.

Ydinviesteiksemme muodostui:
- Meistä jokainen voi omalla käytöksellään vaikuttaa palvelualan ammattilaisten työhyvinvointiin.
- Arvostetaan ja kunnioitetaan toisiamme eli #ollaanihmisiksi.
- Vantaalla on nollatoleranssi uhkailuun, väkivaltaan sekä häirintään.
- Epäasiallinen käytös tulee nostaa esiin työyhteisössä ja raportoida Tutka-turvallisuusjärjestelmään.
Ratkaisu
Määrittelimme turvallisuutta edistävät toimenpiteet, jotka toteutettaisiin kaikissa työyhteisöissä. Tällaisia esimerkiksi olivat työolojen haittojen ja vaarojen arviointien yhteydessä työhön liittyvien riski-, uhka- ja väkivaltatilanteiden tunnistaminen. Lisäksi työpaikoilla tulee olla toimintaohjeet, miten uhka- ja väkivaltatilanteissa toimitaan. Työyhteisössä järjestetään tarvittavaa koulutusta ja huolehditaan tilanteiden jälkikäsittelystä. Kaikki uhka- ja väkivaltatilanteet tulee kirjata Tutka-työturvallisuusjärjestelmäämme, läheltä piti -tilanteita unohtamatta.

Kaikki uhka- ja väkivaltatilanteet tulee käydä työyksikössä läpi ja ottaa niistä opiksi niin, ettei vastaavaa enää tapahtuisi. Linjajohdon sekä työsuojelun tulee seurata ilmoitusten määrää sekä reagoida niihin tarvittavalla tavalla.

#ollaanihmisiksi-kampanjan viestinnällä haluttiin tuoda uhka- ja väkivaltatilanteet näkyviksi. Käytimme laajasti eri viestinnän keinoja hyödyntäen niin maksettua kuin ansaittua viestintää.

Tiedotimme aiheesta niin sisäisesti kuin ulkoisesti, teimme artikkeleja jotka tukivat kampanjan teemaa. Saatoimme nostaa esiin hyviksi havaittuja turvallisuuskäytäntöjä, joista toiset voisivat benchmarkata hyväksi havaittuja oppeja omiin tarpeisiinsa. Toisaalta nostimme esiin henkilöstön tositarinoita kuinka uhkailu- ja väkivalta on näkynyt heidän työssään. Hyödynsimme myös videota.

Teimme pysäyttävät julisteet kunta10-tuloksien pohjalta valituista ammattialoista. Lisäksi kampanjassamme tehtiin sosiaaliseen mediaan soveltuvia kuvia, valmiita postausehdotuksia, ja pyrimme sitouttamaan henkilöstön mukaan yhteisen asian edistämiseksi - jakamaan kampanjan sanomaa myös omissa verkostoissaan. Oman henkilöstön lisäksi myös monet ammattijärjestöt nostivat kampanjamme esiin omissa sosiaalisen median välineissään.

Kampanjallamme oli myös ulkomainontaa esimeriksi bussipysäkeillä sekä mainos Vantaan Sanomissa.

Kampanjaa on ideoitu henkilöstökeskuksen viestinnässä ja työsuojelussa, mutta sitä on edistetty organisaation monilla eri tasoilla: aina ylimmästä johdosta esimiehiin, työsuojelu- ja työhyvinvointihenkilöstön sekä toimialojen viestinnän toimesta.
Tulokset
Selviä hyötyjä on turvallisuuskäytänteiden jakaminen ja parantaminen eri yksiköissä. Lisäksi asiakkaisiin päin tapahtunut viestintä #ollaanihmisiksi on herättänyt tunteita ja vastakaikua. On selvää, että aihe on erittäin ajankohtainen ja olemme tekemisessä valitettavan yhteiskunnallisen lieveilmiön kanssa. Henkilöstöltä ja esimerkiksi postereissamme esiintyviltä ammattiryhmiltä on tullut kiitosta, että nostamme tärkeän ja ehkä jopa hieman tulenaran aiheen rohkeasti keskusteluun. Kampanjamme avulla henkilöstön on helpompi vetää rajoja huonolle käytökselle. Kaikkea ei voi, eikä tarvitse sietää.

Turvallisuusteema jatkuu ensi vuonna, ja kannustamme ihmisiä tekemään entistä aktiivisemmin ilmoituksia työturvallisuusjärjestelmä Tutkaan, jotta tilanteet tulevat näkyviksi ja voimme varmistaa, että niihin puututaan ja ne hoidetaan asianmukaisesti.

Seuraamme kunta10-tuloksia ja Tutka-ilmoitusten määriä sekä sitä, millaisia toimenpiteitä ilmoitusten perusteella on tehty.

Kampanjaamme voi tutustua myös www.vantaa.fi/ollaanihmisiksi. Kampanja jatkuu vuoden loppuun.
Liitteet

Yhteyshenkilöt

Kaisu Lehtomaa
kaisu.lehtomaa(ät)vantaa.fi
Viestinnänsuunnittelija
Henkilöstökeskus

Anne Vuorio
anne.vuorio(ät)vantaa.fi
Työsuojelukonsultti
Henkilöstökeskus
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta