6.10.2020
Haminan kaupunki, Kasvatus ja koulutuspalvelut/ varhaiskasvatus, Hamina

Oma Nanny -toiminta tukee perheitä

Palkittu!
Palkittu
Valmis

Tarve ja tavoitteet
Kun koronasuositukset tulivat voimaan keväällä 2020, varhaiskasvatukseen osallistui alkuvaiheessa alle 20 prosenttia lapsista. Halusimme pitää yhteyttä perheisiin sekä tukea perheitä ja lasten oppimista eri keinoin. Oma-Nanny -toiminta kohdennettiin perheille, jotka eivät käyttäneet päiväkoti-, perhepäivähoito- tai esiopetuspaikkaa. Moni huoltajista teki etätyötä kotona ja sen lisäksi mahdollisuuksien ja voimavarojen mukaan avusti koululaisia ja huolehti varhaiskasvatusikäisistä.
Ratkaisu
Esiopetuksessa siirryttiin osittain etäopetukseen. Päiväkodeissa materiaalia ja tehtäviä toimitettiin kotona olevien lasten perheille digi-välitteisesti tai päiväkodeista hakemalla, riippuen vanhempien toiveista. Kotona olevien esikoululaisten huoltajille järjestettiin koululaisten tavoin mahdollisuus ruokapakettien hakuun.

Perheisiin otettiin yhteyttä soittamalla ja selvitettiin, kaipasiko perhe tukea. Jos kaipasi, kysyttiin millaista. Sovittiin, minkä kanavien kautta tehtäviä ja mahdollisia tukipalveluja saatiin parhaiten välitettyä perheille. Perheen kanssa sovittiin myös, kuinka usein heihin ollaan yhteydessä puhelimitse. Ulkoiluapu, joka mahdollisti lapsen tuomisen ulkoilemaan valvotusti sovitulle leikkipaikalle 1-1,5 tunniksi, antoi perheille asiointi- ja hengähdystaukoja. Pääasiassa toimittiin kuitenkin etänä: lasten oppimisen tukena, tehtävien ja tuokioiden tuottajana, perheen tukena ja kuuntelijoina. Toiminta oli mahdollista järjestää uudella tavalla, koska henkilökuntaa oli runsaasti lapsimäärään nähden. Lisäkuluja ei siitä aiheutunut. Toimintaan osallistuivat lähes kaikki yksiköt. Sovitut ryhmien työntekijät ohjeistettiin yhteydenottoihin ja kirjaamiseen. Yhteydenpito koettiin tarpeellisena myös johdon taholta, toimintamalli syntyi yhteisestä ideoinnista.
Tulokset
Yhteydenotot kirjattiin ja tuen tarve sekä mahdolliset jatkotoimet raportoitiin esimiehille yleisellä tasolla. Saimme tietoa siitä, miten perheet voivat, mitä pulmia heillä oli mahdollisesti ollut ja miten niitä oli saatu ratkaistua. Yhteys säilyi perheisiin poikkeusaikana ja myös yhteistyö vahvistui. Saatu tieto on arvokasta myöhemmän tuen tarpeen suunnittelussa. Joitakin lapsia palasi myös yhteydenoton seurauksena varhaiskasvatukseen, koska tästä vahvistui huoltajien kanssa yhteinen näkemys. Kulttuuritulkin panos oli merkittävä erityisesti venäjänkielisten perheiden palveluohjauksessa, joita Haminassa on paljon. Myös tiedotteita saimme käännettyä venäjäksi.

Meillä on valmiina yhteinen toimintamalli, joka on helppo ottaa käyttöön tarvittaessa ja kehittää sitä edelleen. Erityisesti tunnistamme tarpeen vahvistaa henkilökunnan digitaitoja. Perheiltä saimme yhteydenotoista hyvää palautetta.

Yhteyshenkilöt

Tiina Palmola
tiina.palmola(ät)hamina.fi
varhaiskasvatuspäällikkö
Haminan kaupunki/kasvatus-ja koulutuspalvelut
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Johto, henkilöstö ja
palvelujen käyttäjät

Toimialat

Toiminnot

Teemat