16.3.2021
Kärkölän kunta, Kärkölä

Päätöksenteon, kokousten ja tiedonhaun sähköistämisen valmennusohjelma

Yhteistyössä: Iitti, Orimattila
Kehitteillä

Tarve ja tavoitteet
Digitalisaatiokehitys kuntien hallinto- ja päätöksentekoprosessissa on nykypäivää ja sitä kohti tulee kuntaorganisaatioiden kulkea. Kehittämishanke keskittyy päätöksenteon, kokousten ja tiedonhaun sähköistämiseen sekä sähköisten toimintatapojen luomiseen, käyttöönottoon ja valmentamiseen. Tavoitteena on myös järjestelmien mahdollisimman laaja hyödyntäminen.

Hankkeen aikana luottamushenkilöt ja valmistelusta vastaavat viranhaltijat sekä hallinnon valmistelijat saavat tarvittavat valmiudet toimia sähköisen päätöksenteon ja sähköisten kokousten prosessien mukaisesti kuntakohtaisesti.

Kehittämishankkeelle asetettiin myös toiminnallisen muutoksen tavoite. Sähköinen päätöksentekomenettely mahdollistaa valmistelu- ja päätöksentekoprosessien sujuvoittamisen ja aikataulullisen nopeuttamisen. Niin sanottujen rutiinipäätösten käsittely ennen läsnäoloa vaativia kokouksia lisäävät asiakastyytyväisyyttä ja vapauttaa aikaa yhteiseen päätöksentekotyöskentelyyn, niin luottamushenkilöillä kuin hallinnon toimijoilla.

Myös hallinnon ja päätöksenteon läpinäkyvyyttä on mahdollisuus lisätä sähköisillä valmistelu- ja päätöksentekoprosesseilla, kun jokaisella toimijalla on reaaliaikainen tieto saavutettavissa.
Ratkaisu
Hanketavoitteiden saavuttamiseksi suunnitellaan valmennusohjelma, jonka avulla toteutetaan luottamushenkilöille ja valmistelusta vastaaville viranhaltijoille ja muille toimijoille sähköisten toimintamallien koulutus. Hankkeen aikana otetaan käyttöön toimintamallit ja varmistetaan uusien prosessien toteutuminen kuntaorganisaatioissa.
Tulokset
Hanke käynnistyy uuden valtuustokauden alkaessa vuonna 2021 ja tulokset ovat raportoitavissa keväällä 2022.

Yhteyshenkilöt

Lilli Peltonen
lilli.peltonen(ät)karkola.fi
hankepäällikkö
Kärkölän kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta