22.12.2015
Iin kunta, Ii

Iin kunta - Hyvän Tuulen työpaikka

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Iin kunnassa päätettiin, että koko kuntakonsernin työyhteisöstä tehdään Hyvän tuulen työpaikka. Sairauspoissaolot työntekijöiden keskuudessa huolestuttivat ja syksyllä tehty ParTy-kyselykin osoitti, että on aika satsata työhyvinvointiin, nostaa työn mielekkyys esille, parantaa vuorovaikutusta ja saada tekijät voimaantumaan.

Johdon sitoutuminen nähtiin ensiarvoisen tärkeäksi. Myös henkilöstön keskuudesta saatiin laajasti innostunut vastaanotto. Päätettiin yhdessä tehdä Iin kunnasta Hyvän tuulen työpaikka - ja tarjota hyvän tuulen palvelua kuntalaisille.
Ratkaisu
Iin kunta Hyvän tuulen työpaikka -hanketta käsiteltiin innostuneen keskustelun saattelemana kunnan YT-toimikunnan kokouksessa, ja aloite siunattiin kunnanvaltuuston kokouksessa joulukuussa 2015.

Mukaan saatiin kaikki tärkeät tomijat: johto, henkilöstö, luottamuselimet, työterveyshuolto sekä kaikki kuntakonsernin yhtiöt. Hankkeen ydin tulevat olemaan sisäiset sparraajat, tukihenkilöt, joita koulutetaan henkilöstön keskuuteen.

Hankkeessa hyödynnetään KunTeko 2020 -ohjelman tarjoamia asiantuntevia tukipalveluja.
Tulokset
Iin kunta - Hyvän tuulen työpaikka -hankkeessa jalkautetaan kunnan arkipäivän työhön viime keväänä kunnassa yhdessä laaditun kuntastrategian arvot ja toimintaperiaatteet:

1. Luovuus ja idearikkaus (Haemme ja rohkaisemme hyvien toimintatapojen löytämistä sekä tuemme luovuutta ja innostusta asioiden tekemiseen)
2. Toisista huolehtiminen (Rakennamme yhdessä viihtyvyyttä ja hyvinvointia sekä varmistamme asukkaiden turvallisen elämän koko elinkaaren ajaksi
3. Uudistuminen ja osaaminen (Mahdollistamme tasapainoisen kehityksen sekä tuemme kekseliäisyyttä ja innovatiivisia palveluratkaisuja).

Hankkeemme toimeenpanon aikaa on varsinaisesti vuosi 2016.

Video Iin kunnan työhyvinvointihanke "Great place to work": https://www.youtube.com/watch?v=wuAtHSIAAAw

Yhteyshenkilöt

Helena Ylisirniö
helena.ylisirnio(ät)micropolis.fi
projektipäällikkö, työllistämiskoordinaattori
Iin Micropolis Oy
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta