25.8.2016
Kuntayhtymä Kaksineuvoinen, avosairaanhoito, Kauhava

Marevanhoitajamalli

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Marevanhoitajamallin idea lähti siitä, että marevanhoitoa saavien potilaiden hoitoprosessi oli monimutkainen sekä asiakkaalle että hoitaville tahoille. Se vei turhaa aikaa sekä hoitajilta että potilailta.

Marevanhoitajamallissa kehitettiin toimintamalli ja työn tekemisen tavat. Niiden avulla tuotettiin parempaa palvelua, potilasturvallisuutta ja työhyvinvointiakin. Marevanhoitajamallin avulla saatiin aikaan myös taloudellisia säästöjä.
Ratkaisu
Kehittämisessä edettiin alkutilanteen kartoituksella, pilotoinnilla ja mallin laajentamisella. Marevanhoitajamallia kehittivät idean äitinä ollut sairaanhoitaja, joka itse aloitti marevanhoitajana sekä hänen lähiesimiehensä johdon tuella.

Uudessa mallissa Marevan-lääkettä käyttävä asiakas tulee hoitajan vastaanotolle, jossa hän saa yksilöllistä ohjausta asiassa. Asiakkaalta otetaan pikamittarilla inr-arvo, jonka jälkeen välittömästi marevan-annostus tarkastetaan ja hänelle annetaan uusi aika.

Aiemmin potilaan piti käydä yhtenä päivänä laboratoriossa verikokeessa, ja tuloksen valmistuttua hoitaja annosteli lääkkeen valmiiksi ja seuraavana päivänä asiakas soitti terveyskeskukseen.

Uudessa mallissa asiakas saa heti kaiken, eikä hänen tarvitse kahtena päivänä hoitaa asiaa. Lisäksi vain yksi hoitaja huolehtii eikä useampi kuten aiemmin.
Tulokset
Asiakkaan prosessi selkeni ja palvelu parani. Myös potilasturvallisuus parani. Lisäksi marevanpotilaan hoito ei ollut enää pilkottua useille tahoille vaan sitä koordinoi marevanhoitaja. Vuositasolla päästään isoihin säästöihin. Toiminnasta on tulossa osa palvelutarjontaa, josta ei enää luovuta. Vanhaan ei ole paluuta tässä asiassa.

Yhteyshenkilöt

Piia Kujala
piia.kujala(ät)kaksineuvoinen.fi
osastonhoitaja
Kuntayhtymä Kaksineuvoinen
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta