26.8.2016
Hollolan kunta, Hollola

KEPPO-kehittämiskoordinoijien työryhmä

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Hollolan kunta osallistui v.2011-2013 Sitran koordinoimaan Työelämän laadulla tuottavuutta - LATU-hankkeeseen. Hankkeen päätyttyä kunnassa lähdettiin pohtimaan, miten hyviä käytäntöjä synnyttävää toimintaa saataisiin jatkettua ja mahdollisesti miten toimintoja voisi arvioida.

Idea KEPPO-työryhmästä syntyi LATU-hankkeen lopussa Dazzle Oy:n fasilitaattorin esityksestä, mutta myös kunnan omista tarpeista. Tavoitteena oli yhteensovittaa kunnan kehittämistyötä sekä valmistella tiettyjä strategian mukaisia kehittämisen kokonaisuuksia. Haluttiin luoda toimintatapa toimialat ylittävälle toiminnalle.

KEPPO-työryhmä eli kehittämiskoordinoijat (Kehitä positiivisesti) on Hollolan kunnan eri toimialojen edustajista koottu ryhmä, jonka tehtävänä on koordinoida kunnan kehittämistoimintaa sekä antaa itse esityksiä koko kunnan tasolla toiminnan ja toimintatapojen kehittämisestä. Työryhmä välittää hyviä käytäntöjä mm. toimialojen välillä ja tuo muiden kuntien hyviä käytäntöjä Hollolan kuntaan.

Työryhmä tuo kehittämistoimintaa kunnan johtoryhmän ja koko henkilöstön tietoisuuteen. Tavoitteena on avoin vuorovaikutus käytännön kehittämistyöstä koordinoijien kautta johtoryhmätasolle.
Ratkaisu
KEPPO-ryhmä muodostettiin aluksi vapaamuotoisemmin, mutta sittemmin kj:n nimeämispäätöksellä=ylimmän johdon tuella. Jäsenet on nimetty johtoryhmän jäsenten toimesta.

Ryhmä kokoontuu säännöllisesti ennalta laaditun vuosittaisen työohjelman mukaisesti. KEPPO osallistuu laatutyön kehittämiseen ja jatkossa esim. LEAN-ajattelun edistämiseen. Ryhmä on vastannut CAF-arviointimallin pilotoinnista, toteutuksesta ja tuesta. Se on esittänyt kehittämistoimiin perustuvan työyhteisön palkitsemismallin käyttöönottoa ja vienyt mallin käyttöön - ryhmä tekee myös esitykset palkittavista kehittämishankkeista.

Ryhmä seuraa koko kunnan kehittämistoimintaa esim. palautekyselyjen avulla. KEPPO-ryhmän jäsen on yhteyshenkilö omalle toimialalle kunnan kehittämistoiminnan osalta.

Ryhmä toimii ilman erillistä budjettia - se on oman työn ohella tehtävää toimialat ylittävää yhteistyötä mm. johtoryhmän kanssa. CAF-arvioinnissa on ollut apuna ulkopuolinen asiantuntija. Kunteko-sparrausta hyödynnettiin v. 2016.
Tulokset
KEPPO-ryhmän hyötynä on toimialat ylittävä näkemys tiettyjen kehittämistoimien eteenpäin viemisestä. Ryhmän työskentely on muuttunut systemaattisemmaksi ja koordinoidummaksi - on vuosittainen työohjelma, jonka johtoryhmä hyväksyy ja jolla se ohjaa toimintaa.

KEPPO-ryhmän suhde johtoryhmään:
- Virallisesti nimetty
- Asiat viedään johtoryhmään tiedoksi
- Asiat joita kehitetty, on otettu käyttöön johtoryhmän tuella
- Kokoava, tukeva ryhmä, toimeenpano tapahtuu yksiköissä
- KEPPOn johtoryhmän jäsenet linkkinä johtoryhmään

VÄLINEET/TOIMINTAMALLI
- Aikataulutettu työohjelma
- Yhteistyö johtoryhmän kanssa
- Johtoryhmän yhteyshenkilöinä talous- ja henkilöstöjohtaja
- Ohjeistusten laadinta (mm. työyhteisöpalkitseminen ja CAF)
- Laadunhallinta –työtila koko henkilöstön käytössä -tietopankki -aineistoa jaossa
- CAF-aineistot
- Työyhteisöjen palkitseminen
- Koulutusaineistot ym.
- Webropol
- Esimiestunnit -tiedotus toiminnasta
- Tiedotteet

Yhteyshenkilöt

Hanna Hurmola-Remmi
hanna.hurmola-remmi(ät)hollola.fi
Talousjohtaja
Hollolan kunta, konsernipalvelut

Jorma Kainulainen
jorma.kainulainen(ät)hollola.fi
asiantuntija
Hollolan kunta, sivistyspalvelut
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta