3.4.2018
Varkauden kaupungin työllisyyspalvelut, Varkaus

Nuorten palveluohjaus/työhön- ja koulutukseen valmennus.

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Idea pohjaa Varkaudessa ajalle 2017-2020 laadittuun työllisyysohjelmaan. Varkaudessa haluttiin aktiivisesti ryhtyä toimiin nuorten työttömyyden vähentämiseksi. Nuorten työttömyysjaksot olivat alkaneet pidentyä ja huoli nuorten syrjäytymisestä oli kasvanut. Työllisyyspalveluissa päätettiin käynnistää nuorten palveluohjaushanke, johon palkattiin oma työntekijä.

Hankkeen tarkoituksena on kehittää työhön ja koulutukseen ohjaavia ja valmentavia palveluja alle 30-vuotiaille nuorille. Palvelu perustuu vahvasti nuorten omiin suunnitelmiin ja lähtökohtiin ja on nuorelle aina vapaaehtoista. Tavoitteena on nuorisotyöttömyyden väheneminen Varkaudessa.
Ratkaisu
Woltti - nuorten palveluohjaushanke päätettiin käynnistää vuoden 2017 alkupuolella. Hankkeeseen haettiin työvoimapoliittista avustusta TE-toimistosta, jolloin toiminnan kulut jakautuivat puoliksi Varkauden kaupungin ja Pohjois-Savon TE-toimiston kesken. Nuorten palveluohjaaja aloitti työskentelyn hankkeessa maaliskuun lopussa 2017 ja ensimmäiset nuoret ohjautuivat TE-toimiston kautta palveluun huhtikuun puolessa välissä. Mukana kehittämässä toimintaa ovat olleet Pohjois-Savon ELY-keskus ja TE-toimisto, Varkauden Yrittäjät, Navitas Kehitys Oy ja Savon ammattiopisto. Varkauden kaupungin työllisyyspalvelut hallinnoi hanketta ja palveluohjaaja on palkattu työllisyyspalveluihin. Kustannukset koostuivat pääosin palkkauskustannuksista. Hankkeessa nuorille kustannetaan myös pienimuotoisia koulutuksia, joita on erilaisten lupakorttien suorittaminen työllistymisen tueksi.
Tulokset
Palvelussa yhteistyö TE-toimiston kanssa on tiivistä ja palvelu on yhdistetty osaksi Varkauden Ohjaamoa helmikuun alusta 2018 alkaen. Palvelumalli on tehostanut nuorten palvelua ja tiivistänyt yhteistyötä sosiaalitoimen, TE-toimiston, työllisyyspalveluiden ja muiden keskeisten toimijoiden välillä, jotka tarjoavat palveluita varkautelaisille nuorille. Nuorten työllistyminen ja koulutuksiin ohjautuminen tuottaa säästöjä myös kaupungille, kun työmarkkinatukimaksut vähenevät. Woltti - nuorten palveluohjaushanke kestää tällä hetkellä vuoden 2018 saakka, jonka jälkeen hanketta jatketaan tai muokataan palvelua tarpeiden mukaisesti edistämään varkautelaisten nuorten työllisyyttä.

Yhteyshenkilöt

Pia Hedman
pia.hedman(ät)varkaus.fi
Työllisyyspalvelujen esimies / TYP-koordinaattori
Varkauden kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta