11.6.2018
Kontiolahden kunta/päiväkoti Peltosirkku, Kontiolahti

Yhteistyö yhdessä paikallisen Lc Höytiäisen kanssa. Koko päiväkodin väki 124 hen

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Paikallinen LC Höytiäinen kustansi syksyllä 2017 kaksi varhaiskasvatuksen työntekijää Lions Guest-koulutukseen. Koulutuksen jälkeen he kutsuivat koulutetut esittelemään oppimaansa heidän klubi-iltaansa. Klubi-illassa päikkärin johtajalle juolahti ajatus yhteistyöstä ja klubilaiset ottivat haasteen vastaan. Haluttiin laajentaa päiväkodin yhteistyökumppaneiden joukkoa, että lapsille voitaisiin tarjota entistä enemmän erilaisia elämyksellisiä toimintoja ja perehdyttää heitä paikalliseen perinteeseen ja toimintoihin. Haluttiin lasten osallistuvan toimintaa, jota järjestääkin muut, kuín tutut päikkärin aikuiset ja muualla, kuin tutussa päikkärin ympäristössä. Tavoitteena oli yhteistyön laajentaminen ja tarjota lapsille erilainen ja elämyksellinen toimintapäivä ja jatkossa myös kutsua vastavuoroiselle vierailulle LC Höytiäisen väki ja järjestää yhdessä lasten kanssa yhdessä suunniteltua ohjelmaa, kun he tulevat meille päiväkodille vastavierailulle.
Ratkaisu
Järjestimme ensin yhteisen suunnittelupalaveri LC- Höytiäisen väen ja päiväkodin ohjelmatyöryhmän kanssa, jossa sovittiin kuka järjestää mitäkin ja kuka kustantaa mitäkin. Mukana ei ensimmäisellä kerralla ollut vielä lapsia, mutta seuraavan yhteisen tapaamisen järjestämiseen jokaisesta isompien lasten ryhmästä otetaan lapsia mukaan suunnitteluun. Uutena toimintamallina oli paikallisen yhteistyökumppanin kanssa järjestettävä toiminta päiväkodin ulkopuolella, jossa tutustutaan myös paikalliseen perinteeseen ja tehdään yhteistyötä oman kunnan väen, väen , joka pystyy kertomaan oman kunnan ja muutoinkin historiaa omien kokemustensa kautta. LC-Höytiäinen kustansi askartelumateriaalit ja ruokailun ja päiväkoti vain linja-auton.
Ulkopuolista rahoitusta tai asiantuntija-apuja ei tarvittu.
Tulokset
Rohkeus lähteä etsimään uusia toimintakumppaneita ja -tapoja vahvistui henkilökunnan keskuudessa. Päiväkodin toimintapäivään saatiin kustannuksia jakamaan yhteistyökumppani. Yhdessä suunnittelu monipuolistui. Retkipäivä onnistui loistavasti. Lapset nauttivat erilaisista tekemisistä, kehuivat askartelujaan kotona vanhemmilleen, oppivat uusia asioita ja omien sanojensa mukaan eivät ikä ennen olleet syöneet niin maukasta jauhelihakeittoa, mitä retkipäivänä Pyytikodassa saivat syödäkseen. Henkilökunta nautti "valmiille" toiminnalle pääsystä ja erittäin hyvin organisoidusta toiminnasta. Opimme henkilökuntana sen, että meillä on paljon erilaisia mahdollisuuksia, kunhan vain aktiivisesti kuljemme silmät auki ja korvat kuulolla ja otamme rohkeasti yhteyttä erilaisiin toimijoihin ja haastamme heitä yhteistyöhön kanssamme. Vastavierailukutsu LC Kontiolahden väelle esitettiin ja he ottivat sen vastaan. Syksyllä suunnittelemme lasten kanssa yhdessä, mitä teemme päiväkodilla, kun LC Höytiäisen väki tulee vierailulle. Uskomme, että tästä yhdessä tekemisestä tulee meille PERINNE, joka toiminnan osalta aina välillä muuttaa muotoansa!

Yhteyshenkilöt

Marja Kauppinen
marja.kauppinen(ät)kontiolahti.fi
päiväkodin johtaja
Kontiolahden kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta