28.8.2018
Asikkalan kunta, Kalkkisten palvelukeskus, Asikkala

Siistii olla Kalkkis

Palkittu!
Palkittu
Valmis

Tarve ja tavoitteet
Hankkeen tavoitteena on yhteisöllisyyden lisääminen, toiminnallisuuden kasvattaminen,
yritystoiminnan monipuolistaminen ja mahdollistaminen sekä asikkalalaisten hyvinvoinnin kasvattaminen. Hankkeen tasa-arvotavoite on lisätä alueiden ja ihmisten välisiä mahdollisuuksia elinvoimaiseen ympäristöön ja palveluihin. Tavoitteena on, että uusi elinvoimainen kylä houkuttelee asukkaita maaseudulle.


Yhteisöllisyyden toteutumisen tärkeäksi edellytykseksi koetaan yhteinen tila, jossa voi kokoontua ja toimia. Ilman yhteistä tilaa kylän elinvoimaisuus hiipuu. On tutkittu, että kyläkouluilla on merkittävä rooli koko maaseudun hyvinvoinnin edistäjänä sekä sosiaalisten ja elinkeinopoliittisten palveluiden tuottajana.

Koulu kylän sydämenä -näkemys lähtee siitä, mitä koulurakennus edustaa yhteisöllisyyden, palveluiden sekä alueen vetovoimaisuuden kannalta. Tämän vuoksi palvelukeskusten perustaminen koulun yhteyteen on yksi merkittävä ratkaisu maaseudun palveluiden kehittämisessä yhteisöllisyyttä ja yrittäjyyttä lisääväksi ja sitä tukevaksi toiminnaksi. Koulu kylällä tarkoittaa lähikoulua: tuttua, turvallista, lyhyitä koulumatkoja ja osallistuvaa yhteisöä.
Ratkaisu
Maaseudun yhteiskunnallista roolia tuettaessa tulee siellä olla mukana alueen asukkaat
yhdistykset ja yritykset. Myös yhteistyö eri kunnan organisaation välillä on välttämätöntä.
Yhteinen tavoite on, että kaikki toimivat yhdessä asuinalueensa
kehittämiseksi. Lapset ja ikääntyneet ovat kohderyhmä, joiden palveluihin tulee kiinnittää erityistä huomioita. Paikalliset tuottajat, lähiruoka, luonto ja lähitalous ovat asioita, jotka ovat vahva osa monipalvelukeskuksen kehittämisen vahvuuksia.
Monipalvelukeskuksen rooli on toimia hyvinvointikeskuksena, joka tuo eri toimijat yhteen saman katon alle tukien ihmisten arjen sujuvuutta ja lisäten maaseudun elinvoimaisuutta.

Sote-uudistuksen myötä näiden asioiden merkitys tulee entisestään korostumaan kylissä ja uudistuksen tuomiin tarpeisiin kyetään hyvin vastaamaan monipalvelukeskuksella.
Hankkeeseen kytketään opinnäytetyö (YAMK), jonka tavoitteena on tutkia
varhaiskasvatuspalveluita osana maaseudun monipalvelukeskusta.

Tulokset
Hankkeessa tullaan Asikkalaan rakentamaan malli, jota voidaan muokata ja jatkokehittää missä tahansa Suomen kunnassa.

Yhteyshenkilöt

Mari Laurell
mari.laurell(ät)asikkala.fi
Rehtori
Asikkalan kunta
Juha Leppialho
Juha.leppialho(ät)asikkala.fi
Sivistysjohtaja
Asikkalan kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta