9.10.2018
Hausjärven kansalaisopisto, Hausjärvi

Kansalaisopiston kymppikortti

Palkittu!
Palkittu
Valmis

Tarve ja tavoitteet
Hausjärven kunnan henkilöstölähtöisellä kehittämisellä etsitään uudenlaisia ratkaisuja tulevaisuuden kunnan hyvään tulevaisuuteen. Hanke on saanut nimekseen Hausbändi-hanke ja hankkeelle on saatu Työsuojeluraston kehittämisavustusta vuosille 2017-2019. Lisäksi toimintamalli tarjoaa työkaluja jatkuvaan toimintatapojen kehittämiseen. Tavoitteena on löytää sellaisia uusia toimintatapoja, jotka hyödyttävät niin työntekijöitä ja asiakkaita/kuntalaisia kuin organisaatiota ja yhteiskuntaakin.

Minun kehittämisprojektini Hausbändi-hankkeessa on kansalaisopiston kymppikortti. Idea kehittämisprojektista lähti esimieheni kysymyksestä; Miksi kansalaisopistolla ei ole tutustumismahdollisuutta? Aloin kysymyksen pohjalta miettimään tutustumispassin toteuttamista. Sain ideaan kommentteja opiston tuntiopettajilta ja rinnalle syntyi ajatus myös kymppikortista. Vertailin vaihtoehtoja keskenään useamman viikon ja päädyin toteuttamaan kymppikortin.

Kansalaisopiston kymppikortti mahdollistaa kuntalaisten osallistumisen kansalaisopiston liikunta- ja tanssikursseille vähemmällä sitoutumisella. Kymppikortilla pyritään kannustamaan kuntalaisia liikkumaan ja tämän toivotaan vaikuttavan positiivisesti kuntalaisten hyvinvointiin. Kymppikortti on tarkoitettu käytettäväksi valmiiksi alentamattomalla tanssi- tai liikuntakurssilla ja sen on ajateltu palvelevan erityisesti vuorotyöläisiä tai muuten sellaisia henkilöitä, jotka eivät voi tai halua sitoutua koko lukuvuoden ajaksi. Opiston liikuntatarjonnassa ei ole lyhytkursseja, joten ilman uutta toimintamallia olisi liikuntakurssiin sitouduttava koko lukuvuoden ajaksi.
Ratkaisu
Kehittämisprojektissa oli mukana esimieheni lisäksi kansalaisopiston tuntiopettajat, lähiopistojen sihteerikollegat sekä omasta kunnasta hallintosuunnittelija, jolla on vahva opistotuntemus entisen työnsä kautta. Näistä kaikista oli valtava apu kehittämisprojektini toteuttamisessa.

Kehittämisprojektista ei tullut ylimääräisiä kustannuksia, koska päinvastoin kaikki kortin ostaneet ovat opistolle uusia asiakkaita, jotka eivät olisi ilman korttia osallistuneet kansalaisopiston liikuntakurssille.
Tulokset
Kymppikortin ostaneita oli kahden ensimmäisen kuukauden aikana 9kpl ja kaikilta kortin ostaneilta tuli positiivista palautetta toimintamallin toteuttamisesta. Tarkoitus on syyslukukauden päätteeksi olla yhteydessä kaikkiin kortin ostaneisiin ja saada asiakkailta palautetta kortin toteuttamisesta. Kortti voisi olla mahdollista pitää opiston toimintamallina myös ensi lukuvuonna.

Yhteyshenkilöt

Anniina Mäki
anniina.maki(ät)hausjarvi.fi
Toimistosihteeri
Hausjärven kansalaisopisto
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Johto, henkilöstö ja
palvelujen käyttäjät

Toimialat

Toiminnot

Teemat