3.10.2019
Pirkkalan kotihoito, Pirkkala

Haavanhoidon kehittäminen Pirkkalan kotihoidossa

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Ideani haavanhoidon kehittämisestä syntyi, kun haavoja hoidettiin vailla varsinaista suunnitelmaa, haavanhoito oli vain välttämätön paha, johon ei halunnut kukaan paneutua. Itse haavanhoidosta kiinnostuneena kävin haavahoidon asiantuntijan erikoistumiskoulutuksen ja sen tiimoilla käynnistin haavahoidon kehittämsen näyttöön perustuvaksi toiminnaksi. Kehitin yhteistyössä tiimien kanssa haavahoidon hoitoketjun. Laadimme suunnitelman missä järjestyksessä haavanhoito etenee, kehitimme yhtenäiset toimintamallit ja työprosessit. Kehitimme itse toimintaa yhä yksinkertaisempaan suuntaan. Halusimme, että krooniset haavat oikeasti parantuvat.
Halusimme saada aikaan yhtenäiset toimntamallit, jotka perustuvat tutkittuun näyttöön. Tavitteena oli saada yhä useampi krooninen haava paranemaan järkevässä ajassa järkevin kustannuksin.
Ratkaisu
Kehittämistyö aloitettiin koko henkilöstön yhtenäisestä kouluttamisesta toimintatapojen ja tuotteiden käytön yhtenäistämiseksi. Minä olen vetänyt nyt kolmatta vuotta koulutuksia haavanhoidosta. Keskustelemme avoimemmin haavojen tilanteesta ja muutamme sovitusti hoitosuunnitelmia, kun se on asiakkaan edun mukaista. Esimiehet ovat olleet mukana tukemassa koko henkilöstön haavanhoidon osaamisen tason paranemista ja työtapojen kehittämistä.
Kehittämistyötä olen tehnyt työn ohella, oman työyksikköni resurssein, ulkopuolista rahoitusta ei ole ollut mukana. Kustannukset haavanhoidossa ovat laskeneet, koska tuotteiden käyttö on nyt niiden ominaisuuksiin pohjaavaa, ei vaihdeta sidoksia vain vihtamisen vuoksi vaan tarpeen vaatiessa. Hoitotoimenpiteet ovat tulleet tutuiksi, eikä niihin mene enää niin paljon aikaa, jolloin säästöä tulee asiakaskäyntien vähenemisenä ja lyhenemisenä.
Tulokset
Haavanhoidon kulttuuri on muuttunut kokonaan kotihoidossa. Haavanhoidosta ollaan kiinnostuneita ja siihen uhrataan enemmän ajatustyötä. Tiimien yhteistyö tältä osin on helpottunut. Myös haavojen paranemisajat ovat lyhentyneet.
Mitattavia säästöjä syntyy käyntien harventamisesta ja tuotteiden oikeasta käyttötavasta. Toimintaa kehitetään yhä edelleen samaan suuntaan ja koulutukset asian tiimoilta jatkuvat. Hyviä kokemuksia halutaan yhä parantaa. Asiakastyytyväisyyskin on kasvanut.
Liitteet
HAAVANHOIDON KEHITTÄMINEN PIRKKALAN KOTIHOIDOSSA.pdf

Yhteyshenkilöt

Tarja Saarinen
tarja.saarinen1(ät)outlook.com
kotisairaanhoitaja/haavahoitaja
Pirkkalan kotihoito
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta