13.6.2019
Varkauden kaupunki, Varkaus

Perehtymis- ja perehdyttämisprosessin päivittäminen ja kehittäminen

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Marraskuussa 2017 Varkauden kaupungin työsuojeluvaltuutet ja luottamusmiehet päättivät yhdessä osallistua 100 tekoa varkautelaisten hyväksi -kampanjaan päivittämällä organisaatiomme yleisperehdytysohjeet ja tarjoamalla apua ja tukea työpaikoille työhönperehtymisohjeistusten päivittämiseksi. Olimme kuulleet kentältä jo jonkin aikaa, että perehtyminen ja perehdytys eivät kaikissa työpaikoissa takaa työ-, asiakas- ja potilasturvallisuutta. Halusimme lähteä toimillamme parantamaan varkautelaisten palveluja sekä Varkauden kaupungin työntekijöiden ja viranhaltijoiden työhyvinvointia. Tavoitteenamme oli myös työnantajamaineen parantaminen ja rekrytoinnin helpottaminen lähinnä lyhyisiin ja äkillisiin sijaisuuksiin liittyen.

Kehittämistyö "kasvoi" projektin etenemisen myötä. Intran yleisperehdytyksen päivittämisen lisäksi laadimme organissatiollemme Kuntarekryyn perehtyjän tsekkilistan perehtyjän ja perehdyttäjän avuksi sekä uudistimme pelillistämällä kaksi kertaa vuodessa järjestettävän Tervetuloa töihin - tilaisuuden ohjelmaa. Tilaisuuden sisältöä muutettiin vuorovaikutteisemmaksi, rennommaksi ja innostavammaksi poistaen kalvosulkeiset, joiden tilalle tuli työelämätietoutta sisältävä Kahoot-peli. Saimme apua ja tukea kehittämistyöllemme henkilöstöpalvelutiimiltä, joka laati tiiviin, käteen annettavan perehtymisoppaan, Uuden työntekijän TOP 10.


Ratkaisu
Kehittämistyötä johti projektiryhmä yhdessä ohjausryhmän kanssa. Projektiryhmä koostui kolmesta pääluottamusmiehestä ja kolmesta työsuojeluvaltuutetusta. Ohjausryhmässä oli projektiryhmän ja henkilöstöjohtajan lisäksi työnantajan edustajat sivistyksen, teknisen ja soten toimialoilta. Muita henkilöstön edustajia pidettiin ajan tasalla ja aktivoitiin sähköpostitse. Kehittämistyöstä kerrottiin esimiesinfoissa sekä työsuojeluvaltuutettu ja pääluottamusmies -työparit vierailivat johtoryhmissä kannustaen työpaikkoja päivittämään työhön perehtymisohjeistuksensa, johon projektiryhmä lupasi tarvittaessa apunsa ja tukensa.

Intran päivitetty yleisperehdytys sai tuekseen Kuntarekryyn perehtyjän tsekkilistan. Perehdytyslistan asioiden läpikäymisen kiireellisyys on määritelty väreillä, perehtyminen 1.-3. päivän, 1.-2. viikon ja 1.-2. kuukauden aikana.

Pelillistetty Tervetuloa töihin -tilaisuus oli helmikuussa 2019. Tunnelma oli rento ja työelämätietouteen liittyvät Kahoot-kysymykset virittivät mukavasti keskustelua. Tuossa tilaisuudessa uudet työntekijät tapasivat kaikki organisaation johtavat viranhaltijat, jotka esittäytyivät lyhyesti. Mukana olivat kaikki pääluottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut. Kehittämistyön myötä laadimme tsekkilistan myös edellä mainitun tilaisuuden järjestämisestä seuraanvan tilaisuuden järjestämisen helpottamiseksi.

Työsuojeluvaltuutetut ja pääluottamusmiehet käyttivät kehittämistyöhön heille henkilöstön edustajuuteen vapautettua työaikaansa. Kehitystehtävään liittyen teimme kevättalvella 2018 tutustumiskäynnin Joensuuhun.
Tulokset
Tervetuloa töihin -tilaisuus sai hyvän vastaanoton. Tilaisuuden avoimuus ja rentous ovat omiaan lisäämään avoimuutta ja luottamuksellisuutta työntekijöiden ja työnantajan välisessä vuorovaikutuksessa. Sähköinen perehtymislista on otettu käyttöön ja on todettu, että sähköisesti tallentuva, sekä työntekijän että esimiehen allekirjoituksellaan kuittaama lista on tätä päivää.

Saimme olla esittelemässä kehittämistehtäväämme toukokuussa 2019 Varkauden kaupungin järjestämillä Wiksut kehittäjämessuilla. Iloksemme saimme todeta, että monet työpaikat olivat lähteneet päivittämään työhön perehtymiseen liittyvää materiaaliaan.

Yhteyshenkilöt

Irja Kuosmanen
irja.kuosmanen(ät)varkaus.fi
sairaanhoitaja / päätoiminen päluottamusmies Tehy ry
Varkauden kaupunki
Nina Holopainen
nina.holopainen(ät)varkaus.fi
henkilöstöjohtaja
Varkauden kaupunki

Irja Kuosmanen
irja.kuosmanen(ät)varkaus.fi
sairaanhoitaja / päätoiminen pääluottamusmies Tehy ry
Varkaudenkaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta