2.9.2019
Seinäjoen kaupunki, Seinäjoki

Markkinointiviestinnällä Seinäjoki Avaruuden pääkaupungiksi

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Halusimme saada Seinäjoen ihmisten mieliin ja kartalle. Halusimme erottua kuntakentästä rohkealla tekemisellä. Halusimme myös saada markkinointikonseptin, joka taipuu moneen. Konseptissa täytyi olla yhdistäviä tekijöitä, mutta myös joustomahdollisuutta, koska kaupunkiorganisaatio sisältää hyvin erityyppisiä toimintoja ja tarpeita. Halusimme myös, että konseptia voi käyttää kaupungin muutkin toimijat kuten yritykset, järjestöt tai vaikka urheiluseurat.

Markkinointitoimistomme on TBWA\Helsinki, jossa avaruuden pääkaupungin idea syntyi. Se kuvastaa meille ominaista rohkeutta, vahvaa itsetuntoa ja tekemisen meininkiä sekä tietenkin lakeusmaisemaa. Lakeudella on tilaa maantieteellisessä mielessä, mutta myös sanan kaikissa muissakin merkityksissä. Seinäjoella on tilaa kaikelle hyvälle.

Yksi Seinäjoen strateginen tavoite on päästä kasvukaupunkien top 3:een. Hyvällä markkinoinnilla haluamme varmistaa Seinäjoen vahvan kasvun jatkumisen ja näkyväksi tekemisen, uudistaa mielikuvia alueesta sekä saada lisää asukkaita, yrityksiä, investointeja ja matkailijoita.
Ratkaisu
Seinäjoella olemme tehneet yhteistyötä mm. Kehitysyhtiö Inton, Visit Seinäjoen ja Seinäjoen Ammattikorkeakoulun kanssa ja näin saaneet toimivan tiimin markkinointiin. Kaikki kamppanjat on ideoinut toiveidemme pohjalta markkinointitoimistomme TBWA\Helsinki. Ulkopuolista rahoitusta ei ole saatu.

Lanseerauksessa esiteltiin sekä henkilöstölle, kaupungin asukkaille, Suomelle ja maailmalle Seinäjoki avaruuden pääkaupunkina. Samalla lähestyimme Teslan ja Space X:n perustajana tunnettua Elon Muskia viestipalvelu Twitterissä. Kun kyseessä on menestynyt yrittäjä ja maailmankuulu, intohimoisesti avaruuteen suhtautuva visionääri, avaruuden pääkaupunki halusi esittäytyä myös hänelle. Kiinnostus ja keskustelu avaruuden pääkaupungin ympärillä oli valtavaa. Kaupunginjohtajamme pääsi mm. kertomaan kaupungistamme suoraan aamutelevisiolähetykseen Uuteen-Seelantiin.

Avaruuden pääkaupunki-konsepti tuli henkilökunnalle yllätyksenä, mutta alkuihmetyksen jälkeen palaute on ollut lähes pelkästään positiivista. Henkilökuntaa on opastettu ja kaikista kamppanjoista on tiedotettu tiiviisti. Olemme tehneet myös mm. videon vain henkilökunnalle. Tänä keväänä teetimme koko henkilökunnalle t-paidat tervehdyskortin kera. Paidan etupuolella luki ”maailmankaikkeuden parhaita tekijöitä” ja takapuolella tilaa-teemalla lauseita kuten tilaa oivalluksille ja tilaa hassutella. Näin halusimme sekä lisätä yhteisöllisyyttä kaupungin sisällä, mutta myös muistuttaa konseptin tilaa kaikelle hyvälle-teemasta.

Pian lanseerauksen jälkeen tartuimme yhdessä kehitysyhtiömme Into Seinäjoen kanssa kaupungin yritysten työvoimapulaan rekrytoimalla taivastelijaa. Tavoitteena oli löytää henkilö, joka tutustuu Seinäjokeen kymmenen päivän ajan ja raportoi sosiaalisessa mediassa näkemästään ja kokemastaan 8034,30 euron palkalla. Samalla toimme esiin alueemme työpaikkoja ja aktivoimme yrityksiä tuomaan työpaikkansa julki. Tammikuussa taivastelijaksi valittu Thomas Halloran saapui kaupunkiin yhdessä vaimonsa Titan ja tyttärensä Islan kanssa. Tiiviin 10 päivän aikana koko perhe herätti ihastusta sekä sosiaalisessa mediassa että livenä ja sai erityisesti kaupunkilaisia aktivoitua.

Hyvinpitelyssä puolestaan tavoitteena oli jatkaa massasta erottumista, kertoa rohkeasta, rennosta ja hyväntuulisesta ilmapiiristä, sekä korostaa kaupungin mainetta tapahtumakaupunkina. Hyvinpitelyä on kaikki mikä ilahduttaa toista ja siihen kannustettiin sekä sosiaalisessa mediassa että Seinäjoen kesätapahtumissa. Myös Seinäjoelta lähtöisin olevia vaikuttajia oli mukana kamppanjassa omilla postauksillaan. Instagramiin saimme kamppanjan aikana yli 1500 hyvinpitelyä ja toivommekin, että hyvinpitely jää elämään niin sanana kuin tekoina kaikkialla Suomessa.
Tulokset
Seinäjoki on pärjännyt monissa tutkimuksissa hyvin aikaisemminkin, mutta uskon että näiden kampanjoiden myötä maine on parantunut. Viime vuonna Seinäjoki oli ykkönen taloustutkimuksen kuntien imago 2018-tutkimuksessa 6 eri kategoriassa. Seinäjoen alueen aktiivisuus ja vahva kasvu on selvästi huomattu valtakunnallisesti ja toivon, että se näkyy vahvana uskona kaupunkiin esimerkiksi työnhakijoiden silmissä.

Henkilöstö on löytänyt hyvin avaruusteeman omien yksiköidensä markkinointiin ja uskon, että ihmiset ymmärtävät markkinoinnin ja viestinnän merkityksen paremmin.

Sekä avaruuden pääkaupunki-konseptin lanseeraus sekä taivastelija- ja hyvinpitelykamppanjat ovat tavoittaneet miljoonia ihmisiä. Ne ovat myös näkyneet erinomaisesti mediassa, lanseeraus noteerattiin jopa ulkomailla asti. Toivon, että näillä kamppanjoilla herätämme ihmisten huomion ja pääsemme niille valintalistoille, joissa he päättävät asuinpaikasta, yritysten sijoittumisesta, opiskelupaikasta tai vaikka kesälomakohteesta.

Jatkamme avaruuden pääkaupunki –konseptilla ja tartumme jatkossakin Seinäjoen kaupunkiin liittyviin mielenkiintoisiin teemoihin.

Yhteyshenkilöt

Anu Männikkö
Anu.Mannikko(ät)seinajoki.fi
Markkinointipäällikkö
Seinäjoen kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Vain johto
ja esihenkilöt

Toimialat

Teemat