4.10.2022
Limingan kunta, Aapin päiväkoti, Liminka

Aapin päiväkodin ruokakasvatuksen kehittäminen

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Aapin päiväkodin ruokakasvatuksen kehittäminen on osa Kokonaisvaltaista ruokakasvatusta varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen -hanketta, joka käynnistyi Limingassa keväällä 2022.

Tavoitteiksi asetettiin lasten osallisuuden lisääminen (esim. lasten osallisuus ruokailun järjestämisessä; apulaisena olo, ruuan valmistus), kuvitetun ruokalistan laatiminen ja ruokakasvatuksen ottaminen vahvemmin osaksi lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaa.
Ratkaisu
Saimme hankkeen kautta avuksemme kehittämistyöhön mentorin, joka auttaa meitä kehittämään ruokakasvatusta.

Olemme arvioineet päiväkodin ruokakasvatuksen nykytilan yhdessä syyskuussa 2022. Arviointiin osallistui päiväkodin eri ammattiryhmien edustajia, ruokapalveluhenkilökuntaa ja huoltaja. Arvioinnin tuloksien kautta saimme selkeät tavoitteet, jonka pohjalta loimme toimintasuunnitelman toimintakaudeksi 2022-2023.


Ruokakasvatusta on käsitelty koko talon yhteisissä viikkopalavereissa, opettajien pedagogiikkapalavereissa, varhaiskasvatusryhmien tiimipalavereissa sekä koko kunnan varhaiskasvatuksen pedagogisessa ohjausryhmässä yhdessä varhaiskasvatuksen erityisopettajien kanssa, sekä ruokapalvelun esimiehen kanssa.

Kuvallisen ruokalistan tekeminen on aloitettu. Lasten kanssa keskustellaan päivittäisestä ruoasta. Keskustelemme myös siitä, missä ruoka kasvaa ja mistä ruoka tulee.

Varhaiskasvatusryhmät toteuttavat tulevan kauden aikana ruokakasvatuksen toimintasuunnitelmaa omille ryhmille sopivin tavoin.
Tulokset
Kehittämistyö on käynnissä ja sen tuloksia arvioidaan keväällä 2023. Toivomme, että huomioidaan ruokakasvatus osana laadukasta varhaiskasvatusta. Toivomme, että hankkeen kautta perheiden ja työntekijöiden tietoisuus ruokakasvatuksesta lisääntyy.

Toivomme, että ruokailutilanteesta tulee rauhallisempi , kiireettömämpi ja mukavampi kaikille osapuolille. Toivomme, että lasten ruokahalu kasvaa.
Liitteet
ruokakasvatushanke Outi Aapi.pdf
Aapin päiväkodin ruokakasvatuksen toimintasuunnitelma.pdf

Yhteyshenkilöt

Outi Leinonen
outi.leinonen(ät)liminka.fi
päiväkodin johtaja
Aapin päiväkoti
Anna-Sofia Sarpola
anna-sofia.sarpola(ät)liminka.fi
varhaiskasvatuksen opettaja
Aapin päiväkoti

Rinna-Liisa Kukkonen
rinna-liisa.kukkonen(ät)liminka.fi
varhaiskasvatuksen opettaja
Aapin päiväkoti
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta