21.8.2018
Hämeenkyrön kunta, F.E. Sillanpään lukio, Hämeenkyrö

Hyvinvoiva FES

Palkittu!
Palkittu
Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Opiskelijoiden hyvinvointi puhuttaa paljon valtakunnallisesti. Syvästi stressaantuneiden opiskelijoiden määrä on kasvussa.

Hyvinvoinnilla ja ilmapiirillä on suuri vaikutus viihtyvyyteen ja motivaatioon ja sitä kautta oppimistuloksiin. Onnistunut yhteistyö vähentää stressin ja ahdistuksen kokemista.

Kartoitimme lähtötilanteen perinteisellä hyvinvointikyselyllä.
Rehtori vieraili opiskelijakunnan hallituksen kokouksessa ja jokaisessa lukion luokassa kertomassa kyselyn tulokset ja kuuntelemassa lisäideoita ja mielipiteitä.
Ratkaisu
Lukiossamme toimii aktiivinen opiskelijakunnan hallitus. Hallituksen, nuorisovaltuuston, nuorisotyöntekijöiden ja lukion hallinnon sekä henkilökunnan välillä tapahtuva saumaton yhteistyö mahdollistaa tiedon kulun. Toiveita kuunnellaan ja opiskelijoista välitetään.

Aloitimme uudistamalla opiskelijakunnan taukotilan kalustuksen sekä kirjastotilan muuntamisella opiskelijoiden toiveiden mukaiseksi. Lisäsimme työskentelytasoja, sohvia sekä pistokepaikkoja.

Kirjaston takahuone muutettiin aistiystävälliseksi. Panostimme käytännöllisyyteen, viihtyvyyteen ja ergonomiaan.

Suunnitelmissa on myös luokkatilojen asteittainen parantaminen (luokissa on jo säädettävät pulpetit ja istuimet).

Suuri merkitys hyvinvoinnille on se, että F.E. Sillanpään lukiossa on luokka-ja ryhmäkoot saatu pitää inhimillisinä. Opetus on yksilöllisempää. Myös yhteistyötä oman ryhmänohjaajan kanssa on tiivistetty.

Tukea on tarjolla ja mahdollista saada nopeastikin. Lukiolaisten tukena on palkittu terveydenhoitaja Outi Koskinen, psykiatrinen sairaanhoitaja, kuraattori, koulupsykologi ja päihdesairaanhoitaja. Paljon positiivista palautetta saavat lukiomme tutorit, jotka toimivat uusien opiskelijoidemme tukena ja osallistuvat heidän ohjaukseen. Digitutorit auttavat kaikkia opiskelijoita teknisten ongelmien kanssa.

Lukiolle nimettiin uusi hyvinvointivastaava, joka toimii läheisessä yhteistyössä opiskelijakunnan hallituksen kanssa.
Tulokset
Lukiossamme on liikunnanopettajien ja paikallisten urheiluseurojen vetämiä erilaisia teemallisia liikuntatuokioita. Liikuntatuntien monipuolistaminen on mahdollista kun eri luokkien liikuntatunnit pidetään samanaikaisesti, jolloin ryhmien opettajat voivat ottaa eri liikuntamuotoja oppituntiensa aiheeksi ja opiskelijat voivat valita mieleisensä. Koulun kuntosali on opiskelijoiden käytössä päivittäin. Perjantaisin klo 14.30 - 16.00 on liikuntasalissa opiskelijoiden oma vuoro.

Opiskelijoita kannustetaan hyvinvointia edistävään terveelliseen ja liikunnalliseen elämäntapaan. Lukion liikuntadiplomeita suoritetaan vuosittain. Ruokailussa on tarjolla monipuolinen lounas kasvisvaihtoehtoineen sekä erilaisia teemaviikkoja/päiviä opiskelijoiden toiveiden mukaan.

Lukiossa pidetään säännöllisin väliajoin hyvinvointiluentoja sekä -jumppia. Erityisesti huomiota kaipaavat niska- ja hartianseutu, liikunta- ja tukielimet, ryhti, itsetunto ja motivaatio. Jumppien teemoja esim.
”Kepillä ketteräksi”, ”Levypainolla liikkuvaksi”, ”Palloilla pirteäksi”, ”Voimistelulla vahvaksi”, ”Venytellen vetreäksi”, ”Rentoutuen rauhalliseksi”, ”Poweria portaista”, ”Hypellen hyvät luut” ja ”Tunnelmoiden ja tanssien”. Vanhojen tanssit liikuttavat lähes koko lukiota/ikäluokkaa vanhempineen. Tämän lisäksi lukion opiskelijat ovat käyneet ”liikuttamassa” ala-asteiden oppilaita sekä vanhuksia.

Nuoria ohjataan hyvinvointiin myös kulttuurin kautta. Jokainen 1.luokan aloittava lukiolainen käy esimerkiksi Tampereen Filharmonian konsertissa MU01- kurssilla.

Koulun psykiatrinen sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja pitävät kerhoa stressin ja ajankäytön hallintaan liittyen.

Aloitimme yhteistyön paikallisten yrittäjien kanssa. Kehittelimme työpolkumallin, joka tähtää kesätyöpaikkojen saantiin sekä antaa eväitä jatkoa varten (hygieniapassi, työkokeilut, työnhakuvalmiudet).

Lukion toiminnassa kiinnitetään huomiota yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon. Jokainen saa olla oma itsensä.

Vastuullinen suhtautuminen ympäristöön näkyy valinnoissamme ja toimintatavoissamme. Hämeenkyrön kuntastrategian mukaisesti strateginen päämäärämme on hyvinvoiva hämeenkyröläinen. Lukiossamme näkyy vahvasti yhteisöllisyys ja FESONJES-henki. Nuorilla on oikeasti mahdollisuus vaikuttaa ja kehittää.

Yhteyshenkilöt

Taina Salonen
taina.salonen(ät)hameenkyro.fi
Rehtori
F.E. Sillanpään lukio
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta