14.10.2022
Helsingin kaupunginkanslia. Henkilöstöosasto (Stadin HR), Helsinki

Johdossa! -esihenkilökonsepti kaikille Stadin esihenkilöille

Palkittu!
Palkittu
Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Koronapandemian kynnyksellä alettiin kehittämään aivan ensimmäistä kertaa kaikki Helsingin kaupungin esihenkilöt yhteen kutsuvaa tapahtumaa. Jo sellaisenaan tapahtuma olisi huima, sillä kaupungilla työskentelee liki 2000 esihenkilöä.

Korona kuitenkin muutti (ehkä jopa muutosta) tarvitsevia seminaarimalleja ja työryhmä lähti heti miettimään, millä tavoin mahdollistaisimme yhteisen kohtaamisen ilman fyysistä yhteistä tilaa.

Johdossa! -nimen löydyttyä työryhmä lähti konseptoimaan ajatusta siitä, että voisimme tutustuttaa esihenkilöitä toistensa töihin, luoda yhteisiä tarttumapintoja, viestiä kaikkia esihenkilöitä koskettavista ajankohtaisista asioista ja mahdollistaa ajassa kiinni olevan viestintäkanavan.

Johdossa! -konsepti syntyi ja livenä toteuttavat studiolähetykset tavoittavat useita kertoja vuodessa lukuisia kaupungilla työskenteleviä esihenkilöitä. Parhaimmillaan yksittäistä lähetystä on seurannut jopa 1700 työntekijää! Lähetykset myös osallistavat esihenkilöitä chatin ja reaaliaikaisten kyselyiden kautta. Tarkoituksena on, että johtamisen ajankohtaisista teemoista syntyisi omaehtoista keskustelua.

Johdossa! -konsepti on kaupungin sisäinen kanava ja lähetyksiä tai muuta materiaalia ei tällä erää jaeta julkisesti.


Ratkaisu
Johdossa! -konsepti syntyi tarvelähtöisesti tuottaen. Alun perin lähdettiin tekemään vain seminaarimuotoista, kaikki esihenkilöt koolle kutsuvaa toteutusta. Koronatilanne pakotti muokkaamaan suunniteltua konseptia parempaan suuntaan.

Kehitimme aivan uudenlaisen tavan kutsua yhteen kaupungin johtoa yhdistelemällä sekä ennalta kuvattua materiaalia esihenkilötyön monenlaisesta arjesta kaupungilla, esimerkiksi Pelastuslaitos, Staran ympäristöhoito, liikuntakeskukset, koulumaailma ja kulttuuri.

On hyvin tärkeää, että isossa kaupungissa esihenkilöt pystyisivät ymmärtämään ja hiukan myös tuntemaan toistensa työarkea ja siihen liittyvää keskustelua.

Tämä konsepti toteutettiin puhtaasti omin voimin ja oman kekseliäisyyden, ammattitaidon ja vahvan tiimityön avulla! Koska muotona oli studiolähetykset, teimme yhteistyötä yhteistyökumppanin kanssa, joka tarjosi audiovisuaaliseen tuotantoon tuen.

Tällä hetkellä konseptia toteutetaan suorina studiolähetyksinä noin kuusi kertaa vuodessa.
Kehittämisteko on toteutettu Helsingin kaupunginkanslian henkilöstöosastolla työskentelevässä tiimissä. Kehittämiseen on osallistunut moniammatillinen joukko asiantuntijoita ja johtoa Helsingin kaupungin toimialoilta.
Tulokset
Kaikki kaupungin 2000 esihenkilöä yhteen kokoava konsepti on vakiintunut kaupungilla. Konsepti tukee yhteistä tekemistä ja tavoittaa johdon lisäksi myös lähiesihenkilöitä toimialoilla sekä kutsuu keskusteluun myös johtamisen parissa työtään tekeviä tahoja, kuten HR-asiantuntijoita.

Kehittämistyötä jatketaan vuorovaikutuksessa esihenkilöiden ja johdon kanssa.

Yhteyshenkilöt

Susanna Snellman
susanna.snellman(ät)hel.fi
Johtamisen ja työkulttuurin asiantuntija, Johdossa! -konseptin tuoteomistaja ja
Helsingin kaupunginkanslia, henkilöstöosasto
Anna Räisänen
anna.raisanen(ät)hel.fi
Konsultti, Johdossa!- konseptin tuottaja
Helsingin kaupunginkanslia, henkilöstöosasto
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta