27.6.2021
Kangasalan kaupunki / kaavoitus, Kangasala

Kaavoituksen etämaastokäynnit

Palkittu!
Palkittu
Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Koronan vuoksi tehtiin etätyötä ja perinteiset teknisen keskuksen työhyvinvointitilaisuudetkin oli korvattu etätilaisuuksilla. Jouduimme jättämään väliin myös kovasti odotetun päivän pituisen opintomatkan toiselle paikkakunnalle. Myös oman kaupungin alueella tapahtuvat tiimin maastokäynnit jouduttiin jättämään väliin. Korvaavana toimintana tälle kaikelle keksittiin etämaastokäynnit, jossa kaksi kahdeksanhenkisen tiimin jäsentä maastoutui johonkin kaupunginosaan ajankohtaisen suunnittelukohteen äärelle, ja loput tiimistä seuraavat tilaisuutta teams-videoyhteyden välityksellä.
Ratkaisu
Edettiin kokeilemalla yhdessä koko kaavoitustiimin kanssa. Kehitettiin käytäntöjä etämaastokäynnin valmisteluun, maasto-osaan ja tietokoneelta seuraamiseen liittyen. Ensimmäinen maastokäynti oli jo menestys. Tehtiin huomioita siitä, miten kannattaa maastossa olevien esitellä ympäristöä ja suunnata kameraa. Talvella ei puhelimessa akku meinannut riittää pariakymmentä minuuttia pitempään, joten on suunniteltu paremman nettikameran hankintaa, jossa akku kestää myös pakkasilla.

Tietokoneen ääressä oleville on muodostunut käytäntöjä, kuinka saa parhaiten seurattua maastokäyntiä. Maastokäynnin keston ei tarvitse olla pitkä ja suurimmalta osalta tiimin jäsenistä se vie vain vähän työaikaa. Käsiteltäessä eri teemoja voidaan linjoille tai maastoon kutsua mukaan jokin muu asiantuntija kaupunkiorganisaatiosta. Maastokäyntien teemoja ovat olleet esim. tontinjakokaavoitus ja asuntopolitiikka. Varsinaisesti kustannuksia ei kehittämishankkeesta tullut.
Tulokset
Saatiin tavallisesta poikkeavalla tekemisen tavalla työhyvinvointia, tehtiin tiimille kaavoitustyötä näkyväksi ja opittiin sitä kautta uutta. Saatiin hiljaista tietoa siirtymään sekä maastokäynnin aikana että myöhemmin siitä keskustellessa. Rohkaistuttiin digitaalisuuteen ja kameran käyttöön. Vaikka etämaastokäynnit keksittiin paikkaamaan koronarajoituksien vuoksi peruuntuneita muita toimintoja, olemme päättäneet jatkaa käytäntöä tulevaisuudessa, kenties parin kuukauden välein valittujen teemojen tiimoilla.

Yhteyshenkilöt

Mari Seppä
mari.seppa(ät)kangasala.fi
kaupunginarkkitehti
kaavoitus
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta