9.10.2018
Rovaniemen kaupunki, Rovaniemi

Kahden toimialan yhteinen kulttuurituottaja

Palkittu!
Palkittu
Valmis

Tarve ja tavoitteet
Idea vapaa-ajan ja ikäihmisten palveluiden yhteistyöstä käynnistyi yhteisillä aamukahveilla, joissa keskusteltiin vapaamuotoisesti erilaisista yhteistyömahdollisuuksista. Näissä tapaamisissa havaittiin tarve kehittää yhteistä toimintaa, jotta ikäihmisten kulttuuriset oikeudet saadaan kunnassa toteutumaan paremmin. Aamukahvien jälkeen Rovaniemi mm. lähti mukaan Aili-verkosto hankkeeseen, jossa kehitetään kulttuurista seniori- ja vanhustyötä 13 kunnassa eri puolilla Suomea. Tavoitteena oli löytää keinoja parantaa taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta ja lisätä ikäihmisten hyvinvointia. Varsinainen idea yhteisestä kulttuurituottajasta sai alkunsa Aili-verkoston tapaamisissa.
Ratkaisu
Rovaniemen kaupunki palkkasi ikäihmisten kulttuurituottajan, jonka tehtävänä on suunnitella ja koordinoida ikäihmisille suunnattuja kulttuuripalveluja sekä edistää ja kehittää kulttuurista vanhustyötä yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Tehtävän palkka- ja toimintamenot jaetaan puoleksi sote- ja kulttuuripalveluiden kesken. Toimintamallilla pyritään parantamaan taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta ja lisäämään ikäihmisten hyvinvointia.
Tulokset
Kahden toimialan yhteisen kulttuurituottaja on jo tähän mennessä lisännyt yhteistyötä kulttuuri- ja ikäihmisten palveluiden välillä. Lisäksi on löydetty uusia keinoja tehdä yhteistyötä kulttuuritoimijoiden sekä vapaaehtoisjärjestöjen kanssa. Käytännössä yhteistyön lisääntyminen näkyy lisääntyvänä toimintana ja uusina toiminnan muotoina.

Uuden toimintamallin myötä kulttuuripalveluiden tarjontaa on pystytty lisäämään muun muassa vanhusten hoivakoteihin sekä päiväkeskuksiin. Vierailuesitysten ja konserttien lisäksi uusia toimintamuotoja kuten ylisukupolvista kulttuuritoimintaa ollaan kokeilemassa. Yhteistyötä koordinoiva henkilö helpottaa myös ikäihmisten kulttuuriin liittyvää kehittämistyötä. Esimerkiksi tällä hetkellä Rovaniemellä pyritään ottamaan käyttöön kulttuurin kirjaaminen hoitotyön asiakirjoihin, jotta vanhusten historia, persoona ja oma ääni saadaan paremmin kuuluviin.

Yhteyshenkilöt

Matti Selin
matti.selin(ät)rovaniemi.fi
Ikäihmisten kulttuurituottaja
Rovaniemen kaupunki
Merja Tervo
merja.tervo(ät)rovaniemi.fi
Palvelualuepäällikkö
Rovaniemen kaupunki

Matti Selin
matti.selin(ät)rovaniemi.fi
Ikäihmisten kulttuurituottaja
Rovaniemen kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta