13.10.2022
Uudenkaupungin kaupunki, vapaa-aika ja hyvinvointipalvelukeskus, kulttuuripalvelut, Uusikaupunki

Luovien ihmisten vertaistukiryhmä

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Paikallisten taiteilijoiden joukosta oli kuulunut palautetta, jonka mukaan olisi mukava tietää, millaisia asioita muilla taiteilijoilla on suunnitteilla. Oli toivottu myös sellaisia tapahtumia, joissa esimerkiksi sanoittajat ja säveltäjät voisivat kohdata. Tämän tulkitsin yleisemmin toivomukseksi alustalle, jossa voisi luoda uusia kontakteja. Tarvittiin siis jokin suhteellisen vapaamuotoinen verkostoitumiskanava, jossa jokainen pääsee kertomaan omasta tekemisestään, tutustumaan uusiin ihmisiin ja kehittelemään yhteistyötä (mahdollisesti poikkitaiteellista sellaista).
Ratkaisu
Ratkaisu kehitettiin hyvin pitkälti Uudenkaupungin kulttuuripalveluiden sisällä. Toimintaa haluttiin päästä kokeilemaan nopeasti ja pitää sen vaatimat resurssit matalana. Siispä päädyttiin perustamaan hieman itseironisesti nimetty "vertaistukiryhmä", jossa luovilla aloilla työskentelevät tai luovia aloja harrastavat ihmiset pääsevät jakamaan huoliaan, kertomaan omista projekteistaan, jakamaan ajatuksia, tutustumaan toisiinsa ja mahdollisesti saamaan tukea työskentelymotivaation ollessa matalalla.

Vertaistukiryhmän keskustelut kumpuavat siitä, millaisia asioita paikalle saapuneilla ihmisillä on mielen päällä, joten tilaisuudet vaativat hyvin vähän valmisteluja. Kokoontumiset pidetään kaupungin kulttuuripalveluiden tiloissa ja ryhmää vetää kaupungin työntekijä (kulttuurituottaja), joten uusia kustannuksia ei juuri muodostu. Ensimmäisen vuoden ajan luovien ihmisten vertaistukiryhmää on järjestetty kolmen viikon välein, koska siihen on todettu työaikaresurssien riittävän.

Ryhmää ei ole rajattu taiteenalan (tai muun luovan tekemisen tavan) mukaan, koska uskomme monilla aloilla kamppailtavan samankaltaisten perusasioiden parissa.
Tulokset
Luovien ihmisten vertaistukiryhmä käynnistyi vuonna 2022 ja tulokset alkavat varmaankin kunnolla näkyä vasta vuoden-parin päästä. Ensimmäisen vuoden aikana on kuitenkin jo syntynyt yhteistyötä mm. erään taidejärjestön ja äänisuunnittelijan välillä, ja he ovat toteuttaneet yhden yhteisen projektin. Pari nuorta on myös saatu kiinnostumaan kaupungin kulttuuripalveluista, mikä on hienoa, sillä nuorten tavoittaminen on ollut toiminnassamme haaste. Kävijät ovat tuntuneet pitävän ryhmästä ja siinä käydyistä keskusteluista - jonkinlainen yhteisö on muodostumaisillaan. Kehittämistyötä kuitenkin jatketaan yhä.

Yhteyshenkilöt

Joni pietiläinen
joni.pietilainen(ät)uusikaupunki.fi
kulttuurituottaja
Uudenkaupungin kaupunki / Hyvinvointi- ja vapaa-aikapalvelut / Kulttuuripalvelut
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta