17.2.2020
BusinessOulu / Oulun kaupunki , Oulu

Oulun Suurlähettiläs -imagokampanja



Tarve ja tavoitteet
Oulun kaupunki on tehnyt pitkäjänteistä työtä Oulun imagon kehittämiseksi 2016 vuoden lopusta lähtien. Loppusyksystä 2016 Oulun kaupungin asukasluku ylitti 200 000 asukkaan rajapyykin, mutta valtakunnallisesti Oulua pidettiin huomattavasti kokoaan pienempänä kaupunkina ainoastaan teknologiakaupunkina. Tästä syntyi tarve Oulu-tietoisuuden päivittämiseen valtakunnallisesti. Halusimme kasvattaa suomalaisten kiinnostusta Oulua kohtaan ja tuoda esille sen, millainen Oulu nykypäivänä on:
- Oulu on Suomen 5. suurin, yli 200 000 asukkaan viihtyisä, aktiivinen ja älykäs kaupunki täynnä omintakeista kulttuuria.
- Oulussa on ison kaupungin palvelut paketissa, jossa lähes kaikkialle työstä harrastuksiin ehtii vartissa ja Helsinkiinkin 50 minuutissa.
- Oulussa saat samalla rahalla tuplaneliöt: asuminen on suurten kaupunkien edullisinta ja säästö näkyy joka kuukausi pankkitilillä.
Ratkaisu
Oulun vuoden 2019 imagokampanjan keulahamoksi valjastettiin karismaattinen Oulun Suurlähettiläs, jonka roolissa nähdään oululaislähtöinen näyttelijä Ernest Lawson. Verkkoon perustettiin helsinki.oulu.com -osoitteeseen Oulun suurlähetystö, missä kerrotaan valituille kohderyhmille tärkeää Oulu-tietoutta. Oulun suurlähetystö jalkautui myös konkreettisesti kesäkuussa kolmeksi päiväksi Helsingin kauppakeskus Kamppiin, kertomaan Oulun ilosanomaa helsinkiläisille. Imagokampanjaan kuului myös useita Oulu-tietoutta lisääviä videomateriaaleja, joita jaeltiin pääasiassa sosiaalisessa mediassa valtakunnallisesti. Oulun imagokampanja toteutettiin yhteistyössä Oulun kaupungin, alueen tärkeiden yritysten ja muiden toimijoiden, kuten Oulun yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun kanssa. Oulun imagokampanja on osa Oulun seudun markkinoinnin toimenpiteitä. Näitä toimenpiteita tehdään ja suunnitellaan yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa. Vuosittain Oulun seudun markkinointiin osallistuu noin 50 eri organisaatiota. Oulun seudun markkinoinnin johtoryhmän puheenjohtajana toimii Oulun kaupunginjohtaja ja operatiivisesta toiminnasta vastaa BusinessOulu -liikelaitos. Operatiivista toimintaa ohjaa tärkeimmistä kumppanitahoista koostuva Advisory Board, joten kyseessä on monen tahon yhteinen markkinoinnin kehitysprojekti.
Tulokset
Kampanja on tavoittanut hyvin suurten kaupunkien nuorta sekä työuriensa alkupuolella olevaa väestöä. Tehdyn tutkimuksen mukaan 56 prosenttia kampanjan huomanneista kertoo kampanjan muuttaneen heidän suhtautumistaan Ouluun positiiviseksi. Kuukaudessa kampanja keräsi 12 juttua eri medioissa. Kampanjan videosisällöt tavoittivat noin 470 000 kontaktia (mainosnäyttöjä yli miljoona). Oulun Suurlähettiläs tulee toimimaan keulakuvana myös vuoden 2020 imagokampanjassa.

Yhteyshenkilöt

Hanna Mattila
hanna.mattila(ät)businessoulu.com
Place Marketing Manager
BusinessOulu
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Johto, henkilöstö ja
palvelujen käyttäjät

Toimialat

Teemat