20.9.2019
Keski-Uudenmaan sotekuntayhtymä, Tuusula

Terveyskeskuksen uudella toimintamallilla parannus hoidon saatavuuteen

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Terveysasemien saatavuus oli huonoa: potilaan hoito oli pirstaleista ja tehtiin paljon päällekäistä työtä ilman, että kenelläkään oli kokonaisvastuuta potilaasta. Palveluiden vaikuttavuus oli kyseenalaista, tuottavuus heikkoa, asiakaspalvelu negatiivista ja henkilökunta oli kuormittunut.

Lähdettiin kehittämään asiakaskeskeisiä, vaikuttavia palveluita. Koko toimintalogiikka muutettiin muuttamalla työn tekemisen tavat, työprosessit ja johtamisjärjestelmä.
Tavoitteina ovat quadruble aimin tavoitteiden mukaiset toimenpiteet eli hoito on vaikuttavaa, toiminta on kustannustehokasta, asiakaskokemus paranee ja henkilöstön hyvinvointi lisääntyy.
Ratkaisu
Siirryttiin organisaatiokeskeisestä toimintamallista asiakaskeskeiseen toimintaan, jossa asiakas sai itselleen yhteyshenkilön, jonka kanssa hän asioi kaikissa terveyteen liittyvissä asioissaan ja asiakkaan hoito alkaa aina heti. Asiakaat segmentointiin heidän palvelutarpeensa ja tereysriskiensä perusteella eri tiimeihin. Paljon palveluita käyttävät ja korkean terveysriskin potilaita tuetaan aktiivisesti valmentamalla heitä heidän asettamiensa terveystavoitteiden saavuttamiseksi.

Ajanvaraus poistettiin hukkana. Yhteyshenkilön tukena on moniammattillinen tiimi, joka työskentelee yhteisessä tiimihuoneessa. Asiakkaan palvelutarve ratkaistaan tiimissa kevyimmällä mahdollisella palvelulla. Tiimin toimintaa ohjaa teamleader. Hänen tukenaan ovat esimiehet. Toiminnan ohjaus perustuu mitattuun tietoon.

Ulkopuolista rahoitusta ei ollut. Apuna oli Savoa Partners Oy, joka on ollut luomassa yllä kuvattua mallia on ollut mukana mallin käyttöönotossa ja vakiinnuttamisvaiheessa.
Tulokset
Hoitojonot poistuivat, hoidon saatavuus pareni. Episodiasioiden hoito tapahtuu uuden mallin mukaisesti moniammatillisisssa tiimeissä. Positiivinen asiakaspalaute on lisääntynyt.
Yli puolella Hyrylän terveysaseman alueella olevista asukkaista on jo yhetyshenkilö.
Etäpalveluiden osuus kaikista palveluista on yli 70%:a

Yhteyshenkilöt

Päivi Mäkelä-Bengs
paivi.makela-bengs(ät)keusote.fi
eteläisen alueen ylilääkäri
Keusote
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta