25.9.2019
Hausjärven kunta ja Kärkölän kunta, Hausjärvi

Työkykyjohtamisen valmennuspolku Hausjärven ja Kärkölän kunnissa

Yhteistyössä: Hausjärvi, Kärkölä
Kehitteillä

Tarve ja tavoitteet
Ajatus ja suuntaviivat kuntien yhteishankkeelle olivat helposti tunnistettavissa. Niin Hausjärven kuin Kärkölän kuntien työhyvinvointikyselyissä vuodelta 2018 oli noussut esille tarpeet esimiestyön vahvistamisesta ja muutoksesta tietyin osa-aluein. Kunnissa oli tarve lisäksi suunnitelmallisille työkykyjohtamisen toimintamalleille.
Tavoitteena on luoda ja tarjota esimiehille työkykyjohtamisen valmennusohjelma, joka vahvistaa esimiesten strategista työkykyjohtamisen keinovalikoimaa arjen työssä. Työkykyjohtamisen valmennuspolulle haettiin ja saatiin Kevan työelämän kehittämisrahaa vuonna 2019 ja hanke starttaa suunnittelulla syyskuussa 2019 ja toteuttamisvaiheeseen päästään 2020 alussa.
Ratkaisu
Työkykyjohtamisen valmennuspolku rakentuu keskeisistä työkykyjohtamisen osa-aluista, joiden ympärille rakentuvat koulutus- ja valmennusosisot sekä -teemat. Hankkeen myötä organisaatioihin rakentuu vahva työkykyjohtamisen toimintamalli, jonka avulla ennaltaehkäistään työkyvyttömyysriskiä, löydetään tarvittaessa mahdollisuuksia muokattuun työhön, edistetään tulksellisuutta sujuvan työn kautta sekä vahvistetaan muutosjohtamista.
Tulokset

Yhteyshenkilöt

Lilli Salomaa
lilli.salomaa(ät)hausjarvi.fi
henkilöstöpäällikkö
Hausjärven kunta

Jouni Nieminen
jouni.nieminen(ät)karkola.fi
kansliapäällikkö
Kärkölä
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta