22.4.2021
Kärkölän kunta, Kärkölä

Työllisyyden kuntakokeilu - etäperehdytys

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Kärkölän kunta on mukana työllisyyden kuntakokeilussa, jossa kokeilukunnat vastaavat osin alueensa työ- ja elinkeinopalveluiden tarjoamisesta. Työllisyyskokeiluissa tavoitellaan vahvempaa vaikuttavuutta työllisyyden edistämisessä sovittamalla yhteen valtion ja kuntien resursseja, osaamista ja palveluja. Kärkölän kunnassa on aloittanut maaliskuussa 2021 työllisyyden kuntakokeilussa työskentelevät oma valmentajat, joiden perehdyttäminen niin työllisyyden kuntakokeiluun kuin kunnan toimintatapoihin on toteutettu pääsääntöisesti etätoteutuksena.
Ratkaisu
Etäperehdyttämisen perustana ovat toimineet KEHA-keskuksen (ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämispalveluja tuottava virasto) videot työllisyyden kuntakokeilun periaatteista sekä kunnan sisäinen työparityöskentely.
Kärkölän kunnan työllisyystiimin yhteiset etäviikkopalaverit sekä yhteinen digityöskentelyalusta, ohjaavat työskentelyä ja uuden toiminnan toteuttamista kunnassa. Lisäksi on toteutettu verkostotyöskentelyalusta kuntakokeilussa olevien kehyskuntien kanssa.
Kärkölän kunnan omiin toimintatapoihin perehdyttäminen ja perehtyminen tapahtuu kattavasti intran kautta, jossa rakennetut osa-alueet ohjaavat uutta työntekijää.
Tulokset
Uuden kokonaisuuden haltuun ottaminen ja rakentaminen on sujunut etämenetelmin tuloksekkaasti. Oma valmentajat ovat olleet tyytyväisiä etäperehdyttämisen toimintamalliin ja kokevat, että tämän hetken tarpeisiin etänä tapahtunut perehdyttäminen on ollut jouhevampaa kuin mitä olisi ollut perinteisin menetelmin tapahtunut toimintaan tutustuminen.
Etäperehdyttämisen toimintamallia tullaan jatkossa kehittämään ja vahvistamaan.

Yhteyshenkilöt

Petra Nevalainen
petra.nevalainen(ät)karkola.fi
elinvoimasuunnittelija
Kärkölän kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Johto, henkilöstö ja
palvelujen käyttäjät

Toimialat

Teemat