18.11.2016
Ikaalisten kaupunki, Ikaalinen

Työn, opiskelun, vapaa-ajan ja perhe-elämän yhdistäminen Ikaalisissa

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Työnantajani Ikaalisten kaupunki aloitti v. 2015 suuren Uusi Ikaalinen –kehittämishankkeen, jonka myötä itsensä kehittäminen nousi avainasemaan. Tuolloin ajattelin, että nyt voisi olla hyvä hetki myös minulle hakea opiskelupaikkaa. Opiskelupaikka minulle myönnettiin ja opinnot Tampereen yliopistossa alkoivat syyskuun alussa. Opinnot liittyvät omaan työhön ja siinä tarvittavien taitojen kehittämiseen.

Koulun puolelta todettiin jo heti alkuun, että työn ja opiskelun yhdisteleminen tulee olemaan hankalaa, koska luennoilla on käytävä ja luennot ajoittuvat aina työpäivien sisään. Opiskelupaikkani ei kuitenkaan tiennyt, että työnantajani suhtautui hyvin positiivisesti ilmoitukseeni opiskelujen ja töiden yhdistämisestä: minulle annettiin mahdollisuus käydä kesken työpäivien luennoilla Tampereella. Itse ilmoitin tekeväni joko tunnit takaisin, ottavani tarpeen vaatiessa palkattomia päiviä tai pitämällä vuosilomia. Loppu olisi siis vain itsestäni kiinni.
Ratkaisu
Opinnoissa on se hyvä, että valitsen itse kurssit, joita kussakin jaksossa opiskelen ja luon näin lukujärjestykseni itse. Tavoitteeni on valmistua kahdessa vuodessa, mihin näissä opiskeluissa tähdätäänkin. Toistaiseksi kursseja on ollut kolme per jakso, mikä tarkoittaa 12 luento-opetusta viikossa. Niiden mahduttaminen työpäiviin ei ollut mahdotonta. Toki päälle tulee vielä kaikki harjoitustehtävät, joita kotona tehdään ja jotka osaltaan vie myös aikaa.

Uusi Ikaalinen –hankkeen myötä työpaikallani otettiin käyttöön Citrix-etätyökalu, jonka pilotointi alkoi viime kesänä. Olin mukana pilottiryhmässä ja kokeilusta tulleen positiivisen palautteen myötä etätyöohjelma otettiin pysyvään käyttöön. Tämä tuli minun kannaltani loistavaan saumaan, koska etätyöskentely mahdollistaa työskentelyn missä vain.

Ikaalisista on Tampereelle matkaa viitisenkymmentä kilometriä ja etätyöskentelyn ansiosta pystyn tekemään linja-automatkat töitä. Hankin kannettavaan koneeseeni tietoturvakalvon näyttöön, jotta bussissa työskentely olisi mahdollisimman turvallista myös työnantajan näkökulmasta. Linja-autoja tällä välillä kulkee itseni kannalta melko huonoihin aikoihin, joten usein joudun lähtemään luennoilla Ikaalisista melko paljon aikaisemmin kuin luennot alkavat. Citrixin ansiosta en pidä tätä ongelmana, koska pystyn tehokkaaseen työskentelyyn myös yliopistolla odottaessani luentojen alkua. Ja näin minulle ei tule ihan mahdottomia määriä tuntejakaan takaisin tehtäväksi.

Opiskeluni ei vaadi joustoa ainoastaan työnantajaltani vaan myös perheeltäni. Minulla on kotona yrittäjäpuoliso sekä 12-, 9- ja 2-vuotiaat lapset, jotka hekin vaativat oman siivunsa elämästäni. Se, että koulupäivät osuvat työpäivien sisään, on minun näkökulmastani vain hyvä asia, koska siten minulle jää myös iltapäivistä aikaa perheellekin eri tavalla.

Tuntien takaisin tekeminen onnistuu hyvin, kun tulen aamuisin aikaisemmin töihin ja puoliso hoitaa nuorimmaisemme hoitoon. Puolisoni tekee vuorotyötä, joten tämä järjestely onnistuu vain joka toinen viikko. Joka toinen viikko minä puolestani hoidan nuorimmaiseni hoitoon viemisen, joten silloin en aikaisemmin töihin pääse.
Tulokset
Kaikkein suurin kiitos tästä kaikesta kuuluu kyllä työnantajalleni. Mikäli työnantajani ei antaisi joustoa käydä opiskelemassa kesken työpäivien, olisin saanut haudata opiskeluhaaveeni kokonaan. Tai sitten olisin joutunut jäämään opintovapaalle. Ehkä tämä työnjako hyödyttää kuitenkin meitä molempia, minua ja työnantajaani.

Ensimmäisen opintojakson perusteella koen suoriutuneeni hyvin, enkä ole joutunut ottamaan kuin muutaman palkattoman päivän. Muuten olen saanut tunnit tehtyä hyvin takaisin. Toisaalta en uskalla ajatella vielä ensi keväälle, jolloin työni hektisin vaihe tilinpäätöksen merkeissä alkaa. Silloin en tiedä, miten suoriudun koulusta, opiskeluista ja perhe-elämästä, mutta suotta sitä vielä murehtimaan. Uskon, että siitäkin selviän.

Tämä mahdollisuus minulle on suotu, joten pyrin sen täysillä hyödyntämään. Kohta olen entistä oppineempana antamassa työpanokseni työnantajalleni.

Yhteyshenkilöt


etunimi.sukunimi(ät)ikaalinen.fi


Miia Salmi
miia.salmi(ät)ikaalinen.fi
Laskentapäällikkö
Ikaalisten kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta