25.10.2018
Kontiolahden kunta, Kontiolahti

Uhanalaisen järvilohen salakalastuksen valvontaa valotaiteen keinoin

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Oli tarve valvoa erittäin uhanalaisen kalalajin ainoita lisääntymisalueita kunnan alueella. Valvonta työ ei perinteisin mentelmin tuottanut tulosta. Oli pimeää. Katselin kuvia valotaideteoksesta Saana-tunturilla. Silloin syttyi idea: valaistaan salakalastusalue, niin onpa vaikeaa salakalastaa, kun tulee ilmi ja ihmiset käyvät katsomassa valotaideteosta.

Kehitettiin uusi toimintamalli: taidetta ja kulttuuria arkiympäristöön, mikä tuo alueelle ihmisiä ja saa aikaan positiivista mediahuomiota kielteistä salakalastustoimintaa kohden.

Oli halu vaikeuttaa salakalastusta ja saada asialle huomiota ja yleistä paheksuntaa yhteiskunnasta. Tavoitteena oli, että paikalliset ihmiset kääntäisivät asenteensa kieteiseksi järvilohen salakalastukseen ja aloittaisivat omaehtoisen valvonnan arkiympäristössään ja ilmoittaisivat havainnoistaan viranomaisille.
Ratkaisu
Idean jälkeen asiasta tiedusteltiin valotaiteilija Kari Kolalta toteuttamismahdollisuuksia ja turkittiin toteuttamis ja rahoitus mahdollisuudet. Selvitettiin tarvittavat luvat ja ympäristövaikutukset eri tahoilta, joita oli useita, koska toimittiin uhanalaisen lajin lisääntymisalueella ja yleisellä laivaväylällä ja voimalaitos alueella. Mukana kehittämisessä oli henkilöstö, johdolta saatiin tukea asiaan.

Uusi toiminta malli oli valaista salakalastusalueet valotaidevaloilla, joka teki salakalastuksesta hankalaa ja sai aikaan alueelle yleisöryntäyksen. Kun kyseessä oli maailmankuulun valotaiteilijan teoksesta sai asia paljon mediahuomoita koka Suomessa. Hanke sai ulkopuolista rahoitusta ja maksi kokonaisudessaan noin 20 000 euroa.
Tulokset
Hanke muutti koko kunnan asennetta myönteisemmäksi kokeiluihin ja taiteen hyödyntämiseen arkiympäristössä. Työprosesseihin saattin mukaan luovuutta ja intoa. Kehittämisteko toi arkiympäristön hienolla tavalla esiin ja samalla ajoi tärkeää erittäin uhanalaisen kalalajin suojelutyötä eteenpäin yhteiskunnassa. Tomintaa jatketaan muunneltuna tulevina vuosina. Vastaavanlaisia arkiympäristön ongelmia tai erityiskohteita tulaan ottamaan kokeilujen ja esim. taiteen keinoin osaksi keskustelua myös jatkossa.

Yhteyshenkilöt

Antti Suontama
antti.suontama(ät)kontiolahti.fi
Ympäristöpäällikkö
Kontilahden kunta/tekninen osasto
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta