#uutinen - 27.06.2022

Työmarkkinaosapuolet vahvistavat työelämän kehittämistä kunta- ja hyvinvointialoilla

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, JAU ja JUKO ovat sopineet kattavasta työelämän kehittämisohjelmasta kunta- ja hyvinvointialoille. Sopimuksella osapuolet vahvistavat pitkäjänteistä työelämän ja työolojen kehittämistä sekä alojen houkuttelevuutta.

Työelämän kehittämisohjelma sovittiin osana sopimusratkaisua ja osapuolet myös yhteisesti rahoittavat sitä. Ohjelma tukee kuntien ja hyvinvointialueiden kehittämistoimintaa tarjoamalla mm. sparrausta, tuottamalla kehittämistyökaluja, seuraamalla työn murrosta sekä levittämällä hyviä käytäntöjä. Lisäksi ohjelman verkostoissa käynnistetään työnantajien ja henkilöstön yhteisiä kehittämistoimenpiteitä.

Yhteisen kehittämisohjelman lisäksi työmarkkinaosapuolet pitävät edelleen tärkeänä tiivistä yhteistyötä ministeriöiden kanssa, jotta jatkuva rahoitus kehittämistoiminnalle turvataan.

Työyhteisöjen toimivuus ja johtaminen edistävät onnistumista
Työmarkkinaosapuolten tavoitteena on tarjota tukea toimintatapojen uudistamiselle ja yhteistoiminnalliselle kehittämiselle kunta- ja hyvinvointialuetyöpaikoilla, sekä hyvän julkisen työn näkyväksi tekeminen. Muutoksessa työelämän laadun ja tuloksellisuuden merkitys kasvaa.

Henkilöstön saatavuuden ja hyvinvoinnin turvaaminen, rakenteellisissa uudistuksissa onnistuminen, digitalisaation hyödyntäminen ja koronaepidemian jälkihoito vaativat jatkuvaa toimintatapojen kehittämistä ja uudistumiskykyä. Näissä haasteissa työyhteisöjen toimivuus ja johtaminen ovat ratkaisevassa roolissa. Entistä tärkeämmäksi tulee myös johdon, esihenkilöiden ja henkilöstön yhteistyö kehittämisessä.

Työelämän kehittämisen työryhmä Tekry koordinoi myös jatkossa yhteistä valtakunnallista kehittämistoimintaa. Kehittämisohjelman toteutuksesta vastaa vuoden 2023 alussa perustettava palvelutiimi. Kehittämishankkeiden valmisteluun, teemojen kohdentamiseen ja toteuttamisen tueksi perustetaan kehittämisjaokset sekä kunta- että hyvinvointialoille. Niihin kutsutaan syksyn 2022 aikana johdon ja henkilöstön edustajia eri alueilta.

KUNTA- JA HYVINVOINTIALUETYÖNANTAJAT KT

JULKISALAN KOULUTETTUJEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ JUKO RY

JULKISEN ALAN UNIONI JAU RY

Lisätietoja:

KT:n neuvottelupäällikkö Anna Kukka, puh. 050 3479342
JUKO ry:n neuvottelupäällikkö Anne Mikkola, puh. 040 837 2731

JAU ry:stä

JHL:n vastaava työelämäasiantuntija Anne Ranta, puh. 040 701 8223 ja
Jyty ry:n työmarkkina-asiamies Marko Heikkinen, puh. 040 713 01

<   takaisin