28.9.2023
Tyrnävän kunta/sivistysosasto/Kuulammen koulu, Tyrnävä

Lukukeikoilla lukuiloa!

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Kaikenikäisten lukeminen ja siitä nauttiminen on vähentynyt huolestuttavasti. Kuulammen koululla perustettiin uusi valinnaisaine, lukukurssi, ja sen sisältöä mietittäessä ideoitiin vuorovaikutuksellisen, yhteisöllisen lukemisen lisääminen. Tavoitteeksi asetettiin yksiköiden välinen yhteistyö ja lukemisen lisääminen.
Ratkaisu
Lukukurssin oppilaiden kanssa yhteistyössä opettajat kehittivät mallin, jossa yläkoulun oppilaat käyvät lukemassa päiväkodeissa ja ikääntyneiden palveluyksiköissä. Yksiköt huolehtivat sopivia kirjoja. Oppilaat jakaantuvat pieniin ryhmiin ja lukevat muutamalle oman ryhmänsä lapselle/ikääntyneelle yhdessä valittua kirjaa. Samalla keskustellaan kirjoista ja vinkataan hyviä kirjoja yli sukupolvien.
Tulokset
Lukukeikat ovat tehneet lukemista näkyväksi, kehittäneet yhteisöllistä lukemista ja lisänneet lukuiloa sekä kirjallisuuden tuntemusta. Oppilaat ovat saaneet harjoitusta ääneenlukemisesta, joka on tutkimusten mukaan tärkeää, mutta jota on hankala toteuttaa isossa luokassa, kun monet jännittävät ääneenlukemista ison ryhmän kuullen, ja joku saattaa nauraa tai sanoa jotakin ikävää. Heikonkin lukutaidon omaavat rohkaistuivat lukemaan ääneen, kun ryhmä oli pieni ja kuulijoina lapsia tai vanhuksia.
Lasten kirjat ovat myös lyhyitä ja helppolukuisia, joten heikoillekaan lukijoille ne eivät olleet ylivoimaisia. Yksiköiden välinen yhteistyö on vahvistunut, ja lukukeikoilla on saatu luontaisesti kontakteja ja vuorovaikutusta sukupolvien välille.

Lukuvieraita on odotettu aina innokkaasti, ja oppilaat ovat saaneet lukuitsetuntoa lisää, kun heitä on niin hartaasti odotettu ja otettu iloisesti vastaan. Lasten välittömyys on sulattanut teinien varautuneisuutta. Lukukeikkoja jatketaan Tyrnävällä edelleen.

Yhteyshenkilöt

Elina Palola
elina.palola(ät)tyrnava.fi
Äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, hankekoordinaattori
Tyrnävän kunta/Kuulammen koulu
Teija Juntunen
teija.juntunen(ät)tyrnava.fi
Lehtori
Kuulammen koulu
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta