28.9.2023
Kangasalan kaupunki/kulttuuripalvelut ja varhaiskasvatus, Kangasala

Taidekaruselli - taiteen perusopetus osana kulttuurikasvatussuunnitelmaa

Kehitteillä

Tarve ja tavoitteet
Idea taidekarusellista syntyi taiteen perusopetuksen toimijoiden toiveesta tehdä vahvemmin yhteistyötä kunnan kanssa ja päästä vahvemmin kunnan rakenteisiin mukaan. Kangasalan kulttuurikasvatussuunnitelma on hyvin laaja, kattaen kaikki 0-18-vuotiaat.

Taidekarusellin tavoitteena on osallistaa lapsia myös taiteen tekemiseen, ei ainoastaan sen kokemiseen. Taidekaruselli pohjautuu sekä taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmaan, koulujen opetussuunnitelmaan että kulttuurikasvatussuunnitelmankin tavoitteisiin.
Ratkaisu
Taidekaruselli on monitaiteista, osallistavaa ja lapsilähtöistä taidekasvatusta, joka suunnataan Kangasalan kaikille 6-vuotiaille. Taidekarusellissa mukana on Kangasalan kaupungin lisäksi useita taiteen perusopetuksen toimijoita, jotka kehittävät yhteistyössä useamman oppitunnin mittaisen kokonaisuuden, jossa lapset pääsevät kokemaan eri taiteenlajeja.

Lapsia osallistetaan taidekarusellin sisältöjen suunnitteluun jo ennen tuntien toteutusta. Tarkoituksena on kehittää yhteisesti Taidekarusellista kulttuurikasvatussuunnitelman toimintamalli, jota voi hyödyntää myös muilla ikäluokilla ja taiteenaloilla.
Tulokset
Yhteistyö eri toimijoiden kesken on vahvistunut. Taiteen perusopetuksen toimijoilla ei ole Kangasalla aikaisemmin ollut yhteistä projektia, ja taidekarusellin myötä on nähty potentiaalia yhteistyön kehittämiselle laajemminkin.

Taidekarusellin myötä lapsi saa positiivisia kokemuksia taiteen parissa ja pääsee tutustumaan taiteen perusopetukseen. Monen eri taiteen lajin kokeilun myötä lapsi voi saada monipuolisen kuvan taiteista sekä löytää vahvuutensa ja oman kiinnostuksen kohteensa eri taiteen lajeista.

Yhteyshenkilöt

Eljas Suvanto
eljas.suvanto(ät)kangasala.fi
taidekoordinaattori
Kangasalan kaupunki
Marke Vornanen
marke.vornanen(ät)kangasala.fi
vapaa-aikajohtaja
Kangasalan kaupu
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta